tiistai 26. helmikuuta 2019

Karmaa astrologisesti


Delacroix: Medusan lautta. Kuvalähde: wikipedia


Tunnetteko englantilaisen vanhan lastenlorun "Tinker, tailor"? Se tuli mieleeni pohtiessani menneisyyttäni. Tai pikemminkin menneitä elämiä. "Tinker, tailor, soldier, sailor. Rich man, poor man, beggar-man, thief". Olen luultavasti ollut kaikkea näitä.



Olen koko pienen ikäni tuntenut luissa ja ytimissä, että en elä ensimmäistä kertaa maan päällä. Sielunvaellus on aihe, josta olemme kotona puhuneet jo lapsuudessani, sillä äitinikin on ollut vakuuttunut samasta asiasta.

Karma ei ole aiheena ihan helppo. Sen voi tulkita niin monin tavoin ja myös väärin. Puhutaan monesti syyn ja seurauksen laista, tarkoittaen että kaikilla tietoisilla teoilla on seuraus; teoista joko kärsitään, tai ne sovitetaan. Myös epäitsekkäät, hyvät teot luovat myönteistä karmaa, kaikki ei ole suinkaan rangaistusta.

Kirjoitin jo kesällä lyhyen artikkelin karma aiheesta, sillä se on ollut ajankohtainen itselleni jo jonkin aikaa. Vuodenvaihteen aikoihini transitoiva Chiron ja Mars hieroivat kuun yläsolmua länsimaisella kartallani. Mars aktivoi häijysti juurikarttani alasolmulla majailevan pienen stelliumin. 

Tutkin neljän pilarin karttaani myös noihin aikoihin. Kiinalaisessa astrologiassa hautoja sisällään pitävät maalliset oksat nostavat tietoisuuteen haudattuja asioita. Omalla kartallani vesipäivänmestarini istuu lohikäärmeen oksalla. 

Tammikuussa elimme härän kuukautta ja vuoden maallinen oksa koira teki yhteenottoa päiväpilariini. Läsnä olivat siis kolme neljästä hautoja edustavasta maallisesta oksasta. Tunnelmat olivat kieltämättä hyvin raskaat.

Neljässä pilarissa ei varsinaisesti tutkita karmaa, mutta se tuntuisi liittyvän vahvasti juuri hautoihin ja niiden muodostamiin suhteisiin, poissulkematta tietenkään muita tekijöitä kartalla. Sama energia on kuitenkin läsnä, kuin mitä karma astrologiassa tulkittiin. Mutta eihän mikään asia ole milloinkaan yksiselitteistä.

Koska karma, elämänopit ja menneet elämät aiheena ovat varsin ajankohtaiset itselleni, päätin pyytää kollegalta, ammattiastrologi Anne Sundellilta karmatulkinnan. Tämä postaus on pitkälti siitä.



Karma-astrologia




Olen joskus aiemmin tutustunut Erkki Lehtirannan kirjaan Astrologia ja hyvinvointi, josta löysin viitteitä myös karmaan. Tutkiessani omaa karttaani oletin, että jonkin verran karmallisia aiheita löytyisi, sillä onhan kartallani vahvasti edustettu 12. huone ja alasolmulla planeettoja.

Yllätyksekseni Anne kertoi minulle, että koko karttani juorusi vahvasta karmasta. Kartallani vaikuttavat mm peruuttelevat planeetat, kovat aspektit, planeettakertymä alasolmulla, sekä ruuhkainen viimeinen huone.

Yläsolmuni on kaloissa, kalojen asteilla ja kartallani on varsin niukasti vettä, joten yläsolmu ei saa tukea muusta kartasta, vaan joutuu ponnistelemaan lujasti päästäkseen irti alasolmun neitsyen velvollisuudentunteesta. Yksi vaikeimpia elämänoppejani onkin opetella sanomaan ei. 



Delacroix: Kristus Genesaretinjärvellä. Kuvalähde: www.arthive.com


Huomionarvoista on se, että kartallani on varsin vähän vettä. Neljän pilarin kartallani vesipäivänmestarini on kovan paineen alainen, joten vesi on heikko myös neljän pilarin kartallani. Kiinalaisittain vesielementti edustaa pitkälti samoja teemoja, kuin länsimaisessa astrologiassa ilma- ja vesielementit.

Kiinalaisessa astrologiassa vesielementti edustaa niin kommunikaatiota, viisautta, kuin alitajuntaa ja tunne-elämää. Aloittaessani neljän pilarin opintoni sain paljon apua ohjaajiltani siihen, kuinka voin itse auttaa ja vahvistaa heikkoa vesielementtiäni. Osittain juuri intensiiviset metafysiikan opintoni ovat olleet seurausta siitä karttani veden vahvistamisesta.

Matkani kohti kalojen yläsolmua ei ole ollut helppo. Tutkittuani progressiivista karttaani huomasin, että aurinkoni oli siirtynyt noin viisitoista vuotta sitten progressiivisella kartalla ravun merkkiin. 

Nousumerkki vaihtui ravuksi hiukan myöhemmin ja samaan aikaan keskipäivän piste MC vaihtui kaloihin. Kuu siirtyi tuohon aikaan jousimiehen uteliaaseen merkkiin. Ajankohta täsmää kiinalaisen metafysiikan opintojeni aloitusajankohdan kanssa, jolloin henkinen heräämiseni todella otti tuulta siipien alle.

Mikään ei ole sattumaa. Tästä olen vakuuttunut. Kiinalaisessa astrologiassa olin siirtynyt vesikukon Gui You onnenpilariin samoihin aikoihin. Vaikka menetelmät ovat tyystin erilaiset, ne viittaavat silti samoihin teemoihin; kukon maallinen oksa pitää sisällään yin-metallin Xin, joka edustaa hoivaa ja äitiyttä. Taivaallinen runko Gui tuo herkän veden kartalle, lisäten tunneminän voimaa ja intuitiota.

Yin-vesi edustaa yang-vedelle Ren syvempää yhteyttä alitajuntaan ja tunneminään. Vesi kartallani lisääntyi kertaheitolla siis, mutta äitiyden myötä tarvitsin myös sen tuen, jonka yin-metalli loi.



Menetelmien erilaisuus tukee siis toisiaan!



Trooppisella kartallani vaikuttaa horisontilla Merkurius-Kuu yhtymä oppositiossa perääntyvään Marsiin. Perääntyvä Mars on kieltämättä tuntunut nahoissani, kuin piikki lihassa. Samainen Mars tekee myös neliötä perääntyvään Plutoon alasolmulla. 

Anne kuvaili kuvion olevan tulkittavissa ikään kuin vetäisin puoleeni väkivaltaista kohtelua tai tilanteita. Hän puhui myös vahvasta perhekarmasta, joka heijastuu tunteisiin ja itseluottamukseen. Identiteettini ei ole saanut tarvitsemaansa tukea kasvuvuosina, mikä on luonut tunteen erillisyydestä ja tarpeen sopeutua aina kulloiseenkin tilanteeseen.



Delacroix: Abydoksen morsian. Kuvalähde: www.arthive.com



Mielenkiintoisesti sama aihe näkyy vahvasti myös neljän pilarin kartallani, missä minulla on kuukausipilarissa maakäärme. Maa edustaa valtaa ja käärmeen oksan tuli edustaa vedelle hyvin aggressiivisia energioita. Käärmeen oksa pitää sisällään yang-tulen Bing, joka edustaa Marsia. Käärmeen oksasta löytyy myös lisää vahvaa maata, mutta myös hyvin vihamielistä yang-metallia. Kuukausipilari kuvastaa kasvuympäristöä ja suhdetta vanhempiin.

Alasolmultani löytyvät myös perääntyvät Jupiter ja Uranus Pluton lisäksi. Anne kuvaili tätä voimakkaana tarpeena laajentaa omaa henkisyyttä ja sukeltaa syvälle alitajuntaan, mutta myös vahvana itsenäisyyden tarpeena, jotka toki tunnistan. Neljässä pilarissa vuoden oksa kertoo Jupiterin sijainnin. Itselläni Jupiter asettuu elliptiikalla kukon maalliseen oksaan, eli 15° neitsyen ja 15° vaa’an väliin.

Minulle kuvailtiin Uranuksen haasteellisesta taipumuksesta vierastaa rajoituksia ja tarvetta toimia yksin, omaehtoisesti. Siinä mielessä yksityisyrittäjyys sopii hyvin. Mutta se lisää myös eristäytyneisyyden tunnetta. Pluton sijainti on myös haasteellinen, kuvaillen hyvin voimakasta kontrolloimisen tarvetta ja pakottavaa tarvetta tutkia psyykettä.


Delacroix: Isä kiroaa Desdemonan. Kuvalähde: www.myartprints.co.uk


Mielenkiintoisesti neljän pilarin kartallani samat teemat toistuvat; kukon ja käärmeen oksat pyrkivät liittoon ja yhteistyöhön, mutta se on äärettömän vaikeaa, sillä toinen oksista on jatkuvasti sidottu toisaalle. Vahva kontrollintarve näkyy kartassa vaikuttavassa voimakkaassa Taistelijan profiilissa.

Toivottavasti elämässäni riittää vuosia, jotta ehtisin oppia irti päästämisen oppiläksyn ja rennon luottamuksen ihmisiin. Vaikeaa se tulee olemaan.

Karmaa olen kerryttänyt melkoisesti ja paljon joudun vielä kamppailemaan elämänoppieni kanssa.

Ihmissuhteeni ovat Annen tulkinnan mukaan karmallisia. Sinänsä varsin osuvasti ilmaistu, sillä olen paljon pohtinut aihetta. Kirjoitin aiheesta ystävänpäivänä peräti. Venukseni sijaitsee viimeisessä huoneessa, tulkinnan mukaan kuvaillen varsin eristäytynyttä vaeltajan elämää, jossa yksinäisyyden tarve on korostunut.


Delacroix: Algierin naiset. Kuvalähde: wikipedia


Erityiseksi tämän tekee se, että neljän pilarin astrologiassa päiväpilarini Ren Chen, vesilohikäärme, kuvataan klassikoissa varsin samankaltaisesti; eristäytyvänä, alati liikkuvana, sekä hyvin itsenäisenä. Olenkin naureskellut monesti, että minulla on ”mustalaisen sielu”! Ehkä väittämä ei ollutkaan niin kaukaa haettu, sillä sisäinen levottomuus on ajoittain sietämätön, eikä siihen auta kuin liike.

Jälleen kahden hyvin erilaisen menetelmän samankaltainen lopputulos yllättää! Vaikka olenkin väittänyt, että neljän pilarin astrologia on varsin käytännönläheistä, mutta koska samat teemat kuitenkin toistuvat, niin oletan että myös neljän pilarin kartasta pystyisi tekemään karmatulkintoja. Mutta se vaatisi huomattavaa paneutumista aiheeseen ja ehdottomasti myös ohjausta!

Kahdestoista huone liittyy vahvasti karmaan lukemani mukaan, minkä Anne vahvisti. Viimeiseen huoneeseen liitetään piilevät voimavarat, alitajunta, pelot ja estot. Samat teemat liitetään kiinalaisessa astrologiassa vesielementtiin. Veden tunne on pelko ja alitajunnan syvyyksistä löytyy myös avain eheytymiseen.

Kahdestoista huoneeni on varsin hyvin edustettu, sillä sieltä löytyvät Auringon ja Kuun lisäksi Merkurius, Saturnus, Venus, Chiron, sekä kuun noususolmu. Kukin planeetta edustaa karmallisuutta jollain tavoin. Merkurius kuvaa kiellettyä tai estettyä itseilmaisua, Kuu estettyä tunneilmaisua, Aurinko kiellettyä identiteettiä, Saturnus rajoituksia ja Venus eristäytyneisyyttä ihmissuhteissa. Oman identiteetin rakentaminen on siis hyvin työlästä, sillä se ei saa ulkoista tukea.


Delacroix: Orpo tyttö hautausmaalla. Kuvalähde: wikipedia


Sama asetelma on näkyvissä myös neljän pilarin kartassani; kartta on täynnä rajoituksia ja ristiriitaa. Maa rajoittaa vettä, osittainen metalliliitto rajoittaa osittaista puun ilmansuuntaliittoa. 

Lohikäärmeen oksassa on voimakasta sisäistä kitkaa puun rajoittaessa maata. Ilmaisu on rajoitettu, tunneminä on rajoitettu, ihmissuhteet ovat eristäviä laadultaan. Mutta päivänmestari istuu kuitenkin maallisella oksalla, joka tuottaa lisää vettä. 

Sointuvissa elementeissä vesilohikäärmeen pilaria kutsutaan ikuisesti virtaavaksi vedeksi, joka lisää herkkyyttä alitajunnan viesteille, joten minulla on runsaasti toivoa.

Entä neljän pilarini viimeinen, suojatuin pilari? Se pitää sisällään vesitiikerin Ren Yin, joka kuvaa suhdetta lapsiin ja elämän saavutuksiin ja tavoitteisiin. Pilaria kutsutaan sointuvissa elementeissä pronssipeiliksi ja pilari on tunnusomainen astrologeilla ja oraakkeleilla. 

Se kuvaa ihmisen halua tai kykyä nähdä näkymättömiä rakenteita, mutta myös tarvetta päästää irti itseään sitovista rajoitteista ja estoista. Kypsymättömillä ihmisillä pilari kuvaa saman energian fyysistä ilmenemistä; turhamaisuutta ja ulkokultaisuutta.


Delacroix: Pyhtia. Kuvalähde: wikipedia

On ollut hämmentävää huomata, kuinka voimakas sisäinen vastustus herää vain pohtiessa näitä karmallisia oppiläksyjä. Vaikka ymmärrän järjellä nämä tarpeet, mutta se sisäinen pieni minä huutaa vastaan. Annen ehdottama regressioterapia ei ehkä olekaan niin huono idea…


"Jokainen elämäsi teko kosketta jotakin sointua, joka jää värisemään ikuisuuteen"
- Edwin Hubbel Chapin -


- Paula -

Anne Sundellin verkkosivut: https://astroservice.fi/








perjantai 22. helmikuuta 2019

Lentävät tähdet helmikuu ja maaliskuu 2019


Energiakakkua lentävien tähtien muodossa!



Alkuvuoteni on ollut niin vauhdikas, etten ole aiemmin ehtinyt kirjoittaa kuukausittaisista lentävistä tähdistä. Tässä blogikirjoituksessa aiheena ovat helmikuun ja maaliskuun lentävät tähdet.

Kirjoitin fengshuin vuosienergioista lyhykäisesti postauksessa Fengshuita vuodelle 2019. Sieltä voi kurkistaa muistinvirkistykseksi vuoden pääteemat.


Lentävät tähdet ovat aivan oma tekniikkansa, joka kuvaa energian laatua ajassa. Sana bagua merkitsee kirjaimellisesti kahdeksaa guaa tai trigrammia. Bagua edustaa ilmansuuntaa ja ilmansuunnan perusenergiaa.


Lentäviä tähtiä käyttäessä puhutaan luoshusta, joka tunnetaan toiselta nimeltään myös taikaneliö. Se ei ole "neliöbagua", kuten joskus näkee ilmaistavan. Emmehän kutsu appelsiiniä oranssiksi omenaksi myöskään, kun tiedämme että omena on omena ja appelsiini on appelsiini.


Lentävät tähdet kuvaavat qi’tä ajassa ja näin ollen lentäviä tähtiä tulkitaan ilmansuunnan perusenergian, talon staattisten lentävien tähtien, sekä myös kuukausitähtien kanssa yhdessä. Lentävistä tähdistä olen kirjoittanut aiemmin blogiartikkelin.


Ilmansuunnan perusenergiaa voidaan verrata voileipäkakun pohjaan; se on kiinteä ja vakaa ja pysyvä, koska se edustaa nimenomaan peruslaatua.


Kun lisäämme voileipäkakkuun kerroksia, käytämme täytteitä. Asunnon staattiset lentävät tähdet muodostavat ensimmäisen täytekerroksen. Alimmaisena on nk aikatähdet, jotka kuvaavat asunnon rakennusajankohdan aikakauden tähtiä.


Seuraavaksi ladotaan täytteet lohkoittain; vesitähdet ja vuoritähdet. Eri ilmansuunnissa vaikuttavat perusenergian lisäksi kolmenlaista staattista energiaa, aikakauden energiaa, vuoritähden energiaa ja vesitähden energiaa. Tässä vaiheessa meillä on jo neljä erilaista energiaa, tai makua voileipäkakussamme.


Joka vuosi, kuukausi ja jopa päivä vaikuttavat eri lentävät tähdet, kommunikoiden myös asunnon staattisten energioiden kanssa. Vuosi- ja kuukausitähdet ovat jatkuvasti aktiivisia ja ne voivat aktivoida uneliaan staattisen tähden toimimaan.


Lentävät tähdet vaikuttavat meihin hypotalamuksen kautta. Hypotalamus säätelee kehon tarpeita ja tunteita. Näin ollen lentävät tähdet vaikuttavat esimerkiksi sykkeeseen, verenpaineeseen, ruokahaluun, unen laatuun, toiminnan tarpeeseen, tunteisiin ja ajatuksiin jne.


Koska olemme yksilöitä, reagoimme myös varsin yksilöllisesti eri energioihin. Reaktioon vaikuttaa myös henkilön oma minggua, eli elämänluku. Minggua resonoi eri energioiden kanssa eri tavoin, joka vaikuttaa henkilön herkkyyteen reagoida eri ärsykkeisiin.


Jos jatkamme ajatusleikkiämme voileipäkakustamme, niin kerroksia on tähän asti neljä. Tämän päälle lisäämme yhden kerroksen, joka vastaa nykyistä aikakautta. Sen päälle tulee kerros, joka vastaa vuoden energiaa, eli vuoden lentäviä tähtiä. Kerroksia on siis jo kuusi tähän mennessä.


Yhden kerroksen muodostaa kuukausitähdet ja päällimmäiseksi tulee päivän energiaa edustava kerros. Kerroksia on siis tähän mennessä kahdeksan. Voileipäkakkumme ei ole kuitenkaan valmis vielä, vaan se on nostettava tarjoilulautaselle, jota edustaa vanhinta järjestelmää, eli varhaisemman taivaan järjestystä. Näin ollen kerroksia on yhteensä yhdeksän. Saman verran, kuin luoshussa ruutuja.


Yksinkertaisimmillaan lentäviä tähtiä tulkitaan vuositähtinä, joista jo kirjoitinkin ja puhuin ohimennen pitämälläni Suomen Fengshui ry:n vuosiluennolla. Koko luennon voi katsoa striimattuna Suomen Fensghui ry:n youtube-kanavalta.


Tarkastellessa vuosi- ja kuukausitähtiä yhdessä, saamme uutta ja erilaista informaatiota. 


Vuoden ja kuukausien lentävät tähdet. Copyright Paula Parjo

Keskusta:
Vuositähti #8 ja kuukausitähti #2 muodostavat kahden maatähden yhdistelmän keskuspalatsissa. Vuoden teemoihin liittyvät lapset ja nuoret, eristäytyneet ja laitoksiin eristetyt henkilöt, luonto ja eläimet, selkäranka ja ylipaino.


Helmikuun kuukauden teemoihin kuuluvat naiset, kansanjoukot, sairaalat, vanhainkodit, vatsan alue ja naisten sukupuolielimet. Maaliskuun kuukauden teemoihin lukeutuvat keski-ikäiset miehet, merenkulkijat, satamat, hotellit, ilotalot, seksi, miesten sukupuolielimet, sekä kuulo.


Keskustan tähdet määräävät muiden tähtien sijainnin. Keskustan tähdet kuvaavat yleisiä teemoja niin yhteiskunnassa, kuin kotonakin. Keskustan tähdille ei voi tehdä ns korjauksia, sillä ne eivät vaikuta fyysisesti keskustassa, kuten moni kuvittelee.


Mikäli seuraat uutisia, niin olet ehkä tietoinen hoivakotiskandaalista, joka kuvastaa täysin maatähtien #8 ja #2 yhdistelmää. Vaikka emme ole vielä maaliskuussa, silti maaliskuun aiheet ovat jo otsikoissa, eli nuoriin tyttöihin kohdistunut seksuaalinen ahdistelu keski-ikäisten, tai vähintäänkin aikuisten miesten, taholta. Edellä mainittu kuvaa tähtiyhdistelmää 8-1.


Kodeissa saattaa ilmetä vatsan alueen sairauksia tai erilaisia epidemioita, kuten norovirusta tai salmonellaa. Maaliskuun kuukausitähti #1 viittaa korvien ja virtsarakon mahdollisiin vaivoihin. Varsinkin lasten tulisi suojata huolellisesti alaselän alue kylmältä ja korvia tulisi myös varjella. Käsihygienia on aina tärkeää, mutta erityisen tärkeää epidemioiden aikana.


Länsi:
Lännessä vaikuttaa vuositähti #1, joka edustaa vettä; keski-ikäisiä miehiä, seikkailijoita ja hurmureita. Vesielementti edustaa myös kommunikointia, liikennettä, sekä vaaraa. Lännen alue on erittäin hyvä puhetyöläisille koko vuoden ajan, sillä lännen ilmansuuntaa hallitsee trigrammi Kosteikko, joka edustaa suuta, puhetta ja musiikkia. Lännen teemoihin lukeutuu myös kaikki viihteellisyys, kuten teatteri ja yökerhot.


Erityisen hyvät energiat vaikuttavat lännessä helmi- ja maaliskuussa. Helmikuussa lännessä vaikuttaa myös akateemisena tähtenä tunnettu puutähti #4. Maaliskuussa vuorostaan puutähti #3 vaikuttaa ilmansuunnalla. Yhdistelmä 1-4 on luova ja tuottava, auttaa opinnoissa helmikuun ajan. Yhdistelmä on kommunikaatiolle, opiskelulle ja kirjoittamiselle erinomainen siis. Tähtiyhdistelmä lisää myös romantiikkaa, joten flirttailua on myös odotettavissa.


Maaliskuussa puutähti #3:n lentäessä länteen, energian laatu on maskuliinisempi ja vähemmin tuottava. Yhdistelmä 1-3 on tunnettu klassisena tähtiyhdistelmänä, joka viittaa matkoihin.

Koillinen:
Koillisessa vaikuttavat samat energiat helmikuun ajan, kuin keskustassa. Vatsan alueen terveydellisiä ongelmia saattaa ilmetä, jos viettää paljon aikaa tilassa, jossa vaikuttavat voimakkaina #2 ja #5. Varsinkin maa-mingguat ovat herkkiä maatähdille; maatähdet passivoivat ja makeanhimo voi vaivata.


Maaliskuussa koilliseen lennähtää puutähti #4, joka on ristiriidassa maatähtien kanssa. Kuukausitähti #4 edustaa akateemista menestystä ja luovuutta, mutta yhdistyessään maatähteen se saattaa luovuuden asemasta lisätä turhautuneisuuden tunteita. Tilannetta voi korjata pienellä määrällä tulta, esimerkiksi valon tai punaisen värin avulla. Yhdistelmä saattaa myös lisätä naisten seksuaalisuutta.


Etelä:
Koko vuoden ajan etelässä vaikuttaa kiihkeä puutähti #3, joka edustaa keski-ikäisiä miehiä ja kiivautta. Kolmostähti on luonteeltaan aggressiivisesti etenevä ja ekspansiivinen. Se pyrkii haastamaan ja on toimiltaan nopea. Vaikuttaessaan etelässä, energia voi ilmetä peräti kuohuvana, sillä etelän tuli on kiihottava luonteeltaan. Etelän tuli luo näkyvyyttä puutähti #3:n toimille.


Helmikuussa etelässä vaikuttaa vuositähti #3:n lisäksi kuukausitähti #6, joka edustaa auktoriteetteja ja päätäntävaltaa. Yhdistelmä on aikaansaava ja varsinkin uraa edistävä. Sen heikkoutena saattaa kuitenkin olla haastavuus ja harkitsemattomuus, joten voi olla eduksi esitellä yhdistelmälle hiukan maaenergiaa.


Maaliskuussa etelään siirtyy haasteellinen maatähti #5, joka sietää varsin huonosti puutähden röyhkeää energiaa. Kolmostähti liitetään hallitsemattomaan rahankäyttöön, jota viitostähti mielellään lietsoo. Yhdistelmä on varsin haasteellinen, sillä molemmat tähdet #3 ja #5 provosoituvat herkästi ja vaikuttavat ihmiseen riskinottoa lisäävästi.


Molemmat tähdet ovat myös luonteeltaan aggressiivisia, joten loukkaantumisriksi on kohonnut. Vuositähti #3 vaikuttaa maksan ja sapen toimintoon, joten ärtymys ja kiivaus saattaa tuntua myös maksan alueella. Haasteellista yhdistelmää voidaan rauhoittaa maaliskuussa metallilla.

Pohjoinen:
Pohjoisen perusenergiaa edustaa vesi. Vuositähtenä pohjoisessa on akateeminen tähti #4, joka yhdessä veden kanssa muodostaa varsin suotuisan yhdistelmän, joka tunnetaan myös persikankukkana. Yhdistelmä on luova ja uutta synnyttävä, joka onkin eduksi opiskelijoille ja luovien alojen työtä tekeville, erityisesti kirjoittajille.

Helmikuussa pohjoisessa vaikuttaa flirttailuun taipuvainen puhetyöläisten tähti #7, joten romantiikka-teema on varsin korostunutta. Yhdistelmä on varsin mainio luentoja ja puheita suunnittelevalle.
Maaliskuussa pohjoiseen lennähtää päätäntävaltaa ja toimeenpanoa edustava kuukausitähti #6, joka on ankara vieras miellyttämisenhaluiselle vuositähti #4:lle. Yhdistelmä on tuottelias ja kriittinen, joten #4:n tuotos saattaa heijastaa myös yhdistelmän täsmällistä ilmaisutyyliä.


Lounas:
Maata edustavia ilmansuuntia on luoshussa kaksi, keskustan lisäksi. Lounaan ilmansuunta edustaa ravitsevaa ja hedelmällistä maata, jota hallitsee feminiini energia ja trigrammi Maa. Lounas itsessään edustaa kerryttävää, passiivista energiaa. Vuositähden #5 lentäessä lounaaseen, energian laadun kielteiset ominaisuudet vahvistuvat.


Maatähdet ovat raskaita, varsinkin yhdistelmänä. Ne passivoivat ja varsinkin #5 saattaa vaikuttaa ihmisen mielialaan ja käytökseen kielteisesti. Maatähtiä voi ja kannattaa heikentää runsaalla metallilla. Toinen energiamuoto on aina tehokkaampi, kuin esimerkiksi värit. Metallin äänet ovat suosittuja ja tehokkaita korjauksia maailmalla. Tupakellon kumeat lyönnit, musiikki ja tiibetiläiset äänikulhot ovat hyväksi havaittuja. Vaihtoehtoisesti voi turvautua myös suolavesikorjaukseen.


Helmikuussa lounaassa vaikuttaa kuukausitähti #8, joten kaikki maan tähdet ovat edustettuna. Pysähtyneisyyden tunne voi olla varsin voimakas. Missään nimessä maatähtiä ei tule vahvistaa tulienergialla! Mikäli mahdollista, niin vältä sinisiä ja vihreitä sävyjä myös.


Maaliskuussa lounaaseen lentää metallitähti #7, joka edustaa pehmeää metallia ja on ns taivaallinen tohtori lounaan pehmeälle maalle. Metallitähtenä #7 on eduksi maatähdille, mutta sen voima ei välttämättä riitä rajoittamaan #5:ttä, joten suosittelen ylläpitämään koko vuoden ajan lounaassa ns metallikorjauksia.


Itä:
Idän ilmansuunta edustaa nopeaa kasvua, vanhinta poikaa, keski-ikäisiä miehiä, urheilijoita, sekä kiivasluonteisia miehiä. Avainsana on kiivaus. Itä edustaa myös jalkoja ja nopeaa liikettä. 




Vuositähti idän ilmansuunnalla on metallitähti #6. Metalli pyrkii luontaisesti rajoittamaan ja hallitsemaan puutähteä, joten varsinkin liikenteessä on oltava varovainen. Myös alaraajoihin kohdistuu loukkaantumisriski, varsinkin nuorilla liikenteessä. Yhdistelmää pidetään hiukan haasteellisena, sillä puutähti #3 on kiivas ja uhmakas luonteeltaan. Korjauksena voidaan käyttää elementtivettä, joka silloittaa puun ja metallin.


Helmikuussa idässä vaikuttaa tulielementin alainen kuukausitähti #9, jonka ominaisuuksiin kuuluu ”heittää bensaa liekkeihin”. Yhdistelmää on vaikea rauhoittaa ilman silloittavaa maata, jota suosittelen.


Maaliskuussa itään lentää kuukausitähti #8, joka puolestaan vahvistaa vuositähteä. Varsinaisia toimenpiteitä ei vaadita, mikäli ei ilmene suurempia ongelmia. Ongelmien tullen voidaan yhdistelmiä tyynnyttää virtuaalivedellä.


Kaakko:
Kaakossa vaikutta luontainen puuenergia, trigrammi Tuuli. Puuelementin alainen Tuuli edustaa aikuisia ja keski-ikäisiä naisia, kauppiaita ja sivistyneistöä. Vuoden energia kaakossa edustaa taasen metallia, joten ristiriita muodostuu elementtien välille.


Vuositähti #7 tuo mukanaan suukopua ja riitoja, sillä tähdet edustavat huomiosta kilpailevia sisaruksia tai naisia. Metallitähden #7 ikäviin luonteenpiirteisiin kuuluu taipumus kateuteen ja selkäänpuukotukseen.


Kuukausitähti #1 edustaa keski-ikäistä miestä, joka todellakin nauttii naisten huomiosta. Helmikuun ajan kaakossa vaikuttaa flirttailuun ja kevytkenkäisyyteen taipuvaiset tähdet, joten pientä romanssiakin voi olla luvassa.


Maaliskuussa kaakkoon lennähtää tulta edustava tähti #9, joka aiheuttaa lisää harmia naisten keskuudessa. Kuukausitähti #9 saattaa nostaa näkyville naisten keskinäisiä suhteita hiertävät teemat. Muoti ja kauneus, sekä suosio voivat aiheuttaa kitkaa. Terveyden puitteissa erilaiset suun tulehdukset, tai keuhkojen tulehdukset voivat vaivata, mikäli jokin häiritsevä tekijä laukaisee tähtien kielteisen energian ilmenemisen.

Luode:
Luoteen trigrammi Taivas kuvaa kovaa metallia. Ilmansuunta edustaa rajallisuutta ja auktoriteetteja. Vuositähti #9 edustaa tulielementtiä ja lentäessään luoteeseen, se pehmentää metallin tuottavammaksi, mikä heikentää huomattavasti metallin kykyä päätöstentekoon. Metalli tarvitsee suojakseen hiukan maaelementtiä ylläpitääkseen toimintakykynsä.


Helmikuussa luoteessa vaikuttaa puutähti #3, joka ruokkii tulitähteä voimallisesti. Yhdistelmälle kannattaa tuoda maaelementtiä, jotta luoteen energia ei heikkenisi liiaksi. Yhdistelmän voimallisuus saattaa näkyä päänsärkyinä, kiivastumisena tai sappivaivoina, mikäli energia ei ole tasapainossa.

Maaliskuussa luoteeseen lentää maatähti #2, joka rauhoittaa ja tasapainottaa yhdistelmää. Kuukausitähti #2 tunnetaan myös sairastähtenä. Tulen vahvistaessa sitä, on syytä viilentää yhdistelmää metallilla tai virtuaalivedellä. 



Kukkivat kukat edustavat useimmiten puuta ja tulta, joten myös kukkia voidaan käyttää ns fengshui-korjauksena. Persikankukan aktivointiin tulee käyttää leikkokukkia!


Fengshui on vain yksi tekijä elämässä, joten älä liioittele kotisi fengshuin merkitystä. Lentävät tähdet edustavat kompassikoulukunnan tekniikkaa, joka ei kuitenkaan ohita tärkeydessä ympäristön muotoja. Jokaisessa kodissa vaikuttaa myös staattinen lentävien tähtien kartta, joka vaikuttaa kokonaisuuteen.


- Paula -









maanantai 18. helmikuuta 2019

Ilmainen fengshui-kurssi


Fengshuin ilmainen verkkokurssi





Klassisen fengshuin perusteita ei löydä helposti koottuna, vaan sirpaleina eri osoitteista. Kokosin kesällä 2018 mielestäni tärkeimmät aiheet ilmaiseksi kymmenosaiseksi kurssiksi. Kurssin tarjoama informaatio on koottu usean opettajani kursseilta, mm mestarit Joseph Yu'lta, Howard Choy'lta, Jes T.Y. Lim'iltä, ja Joey Yapilta mainitakseni muutaman nimen.


Pikakurssin sisältö soveltuu harrastajalle kevyeksi johdannoksi aiheeseen, mutta ei korvaa oikeaa koulutusta, mitä tahdon alleviivata. Suomenkielisiä kursseja tarjoaa mm Kristiina Mäntynen Helsingissä, sekä mestari Päivi Vilkki etänä. Molempien tiedot löytyy sivun alalaidalta ja molempia uskallan suositella! 


Tämä kokoamani kurssi käsittää tärkeitä perusteita, joiden sisäistäminen vaatii hieman aikaa ja vaivaakin. Suosittelen tutustumaan aiheisiin ajan kanssa ja oikeassa järjestyksessä. Luotettavaa lisäinformaatiota löytyy runsaasti mm mestari Päivi Vilkin sivustolta.


Fengshui ei ole tyylisuunta, tai sisustusoppi, vaan ympäristö- ja harmoniaoppi, jota soveltaen voi löytää paremman tasapainon elämään. Fengshui ei ole myöskään filosofia tai uskonto, johon uskomalla voi rikastua tai kokea suurta onnea.


Fengshui on vain yksi osa-alue elämässä, eikä se poista ihmisen omaa vastuuta elämänsä valintoihin. Fengshuin avulla voidaan luoda harmoniaa ihmisen yhteyteen maahan ja ympäristöön. Ihmisen omalla vastuulla on luoda harmonia muihin ihmisiin, sekä aikaan.



Kurssin osat:




Fengshuiarkkitehti Kristiina Mäntysen sivusto:


Koulutusta englanniksi ja saksaksi:

Feng Shui Research Center:

European College of Feng Shui:

Qi-Mag Institute:

Mastery Academy:


Opiskeluintoa toivottaen!

- Paula -