lauantai 3. marraskuuta 2018

Esi-isien muistojuhlat



Pyhäinpäivä, Halloween, Kuolleiden päivä ja Haamujuhla







Rakkaalla lapsella on monta nimeä, kuten on tunnettua. Ympäri maailmaa muistetaan vainajia, yleensä syysaikaan satokauden päätteessä. Muinaiset ihmiset muistivat vainajiaan uhrilahjoin, jotka olivat suhteessa tietysti runsaammat satokauden päättyessä, kuin keväällä. Vainajat ja uhrilahjat ovat myös luontevammin mielessämme syksyllä, siirryttyämme yin-kauteen kesäpäivänseisauksen jälkeen.


Pyhäinpäivä ja kekri



Pyhäinpäivän kynttilämeri hautuumaalla. 
Kuvalähde: https://www.karjalainen.fi/teemat/vapaa-aika/item/121728


Kristinuskon saavuttua meille, moni vanha tapa ja uskomus kuoli, tai yhdistyi uuden uskonnon uusiin tapoihin. Pyhäinpäivässä yhdistyy kaksi vanhaa katolisen ajan pyhäpäivää, jotka liitettiin myöhemmin kekrinä tunnettuun satojuhlaan Suomessa.


Kirjallisten lähteiden puuttuessa, kekriä on yleisesti pidetty satojuhlana, jonka yhteydessä myös muistetaan vainajia. Yhteys vainajiin on luonteva, sillä myös muinaissuomalaiset ajattelivat vainajien henkien vaikuttavan niin sadon runsauteen, kuin karjaonneenkin.


Kekri on vanha suomalainen sadonkorjuujuhla. Kuvalähde: https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ilmiot/tiesitko-ennen-vanhaan-kekrina-valettiin-tinat-syotiin-kinkku-ja-pukkikin-kavi


Suomessa pyhäinpäivää, jota vanhastaan kutsuttiin myös pyhäinmiestenpäiväksi, on vietetty II MS jälkeen vainajia muistaen sytyttäen kynttilöitä haudoille. 


Aiemmin, peräti niinkin myöhään kuin 1900-luvun alussa, syrjäseuduilla saatettiin kantaa salaa ruokauhreja kuppikiville vainajille pyhäinpäivänä.


Halloween



Vaihto-oppilaiden ja elokuvien myötä Yhdysvalloista käsin Suomeen rantautui halloween 1970 ja 80-lukujen taitteessa. Halloween on alkujaan irlantilaisten siirtolaisten Amerikkaan viemä perinne. Suomessa ns halloween on saanut oman leimansa lähinnä pukujuhlana.


Halloween-paraati New Yorkissa. 
Kuvalähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Halloween


Halloween on alkujaan kelttiläinen juhla, jossa juhlistettiin talven alkua ja satokauden päättymistä. Uskomusten mukaan tuona yönä vainajien henget liikkuivat vapaina ihmisten valtakunnan ja tuonpuoleisen välillä. Henkiä karkottaakseen ihmiset polttivat kokkoja ja lepyttivät vainajia uhrein.


Kelttiemigranttien myötä halloweenperinne levisi uusille mantereille, eritoten Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, josta perinne on levinnyt laajemmin populaarikulttuurin mukana. Nyttemmin halloween on varsin kaupallinen juhla ja joulun ohessa suosituimpia pyhiä Yhdysvalloissa. 


Kuolleiden päivä



Latinalaisessa Amerikassa vietetään Kuolleiden päivää - Día de Muertos - vastineena meidän pyhäinpäivälle. Varsinkin Meksikossa juhla on hyvin merkittävä ja juhlinta riehakasta.


Kuolleiden päivän alttarikoristeita. 
Kuvalähde:https://en.wikipedia.org/wiki/Day_of_the_Dead 


Muistettaville vainajille valmistetaan juhla-aterioita, kukkalaitteita ja myös uhrilahjoja tuodaan haudoille. Kaupungeissa suorastaan kilpaillaan hautojen koristeiden mielikuvituksellisuudella ja upeudella. Myös kulkueisiin panostetaan erittäin paljon. Suosituin koristeaihe on pääkallot.


Naisia kuolleiden päivän kulkueessa. 
Kuvalähde: https://en.wikipedia.org/wiki/Day_of_the_Dead



Kuolleiden päivänä paitsi muistetaan vainajia, myös odotetaan vainajien henkien vierailevan maallisessa elämässä. Juhlapäivä on saanut paljon vaikutteita asteekkien ja mayojen kulttuurista ja rituaaleista. 


Oletetaan juhlan aiemmin juhlittavan asteekkien aurinkokalenterin yhdeksäntenä kuukautena, eli gregoriaanisen kalenterin mukaisesti elokuussa. Kristinuskon myötä juhlapäivä siirtyi pyhäinpäivälle ja sai katolisia piirteitä juhlaan.


Haamujuhla



Haamujuhlan katualttari Chinatownissa, 
Singaporessa elokuussa 2018


Osassa Aasiaa juhlitaan buddhistisen ja taolaisen perinteen mukaisesti haamujuhlaa syksyllä. Juhlapäivä asettuu kuukalenterin mukaisesti 15. päivään seitsemättä kuukautta. Tänä vuonna haamujuhlaa vietettiin elokuun lopulla.


Haamujuhla, englanniksi Hungry Ghost Festival, on juhla edesmenneiden lepyttämiseksi. Seitsemättä kuukautta pidetään perinteisesti henkien ja haamujen kuukautena, jolloin kuolleiden henget nousevat nälkäisenä alisesta maailmasta omaistensa tykö. 


Turisteille suunnattu opas koskien haamujuhlaa, eli Hungry Ghost Festivalia, 
Singaporen Chinatownissa elokuussa 2018.


Kuukauden viidentenätoista päivänä taivaan ja helvetin portit aukeavat henkien vapaalle kululle, jolloin henkien uskotaan pyrkivän omaistensa luokse, nähdäkseen heidät. 


Henkien uskotaan myös haluavan jäädä elämään sukulaistensa elämää, joten ihmisten on noudatettava suurta varovaisuutta, jotta henget eivät takertuisi kiinni.


Edellä mainitusta syystä ei tulisi liikkua ulkosalla pimeän aikaan lainkaan, ei myöskään tulisi pukeutua kirkkaisiin väreihin, sillä haamut kiinnittävät huomion varsinkin punaiseen ja keltaiseen väriin. Pyykkiä ei tulisi kuivattaa ulkosalla lainkaan koko kuukauden aikana, sillä henget voivat takertua myös vaatteisiin.


Ohjeita haamujuhlan ajalle turisteille Singaporessa elokuussa 2018.


Haamujuhla asettuu kalenterissa täydenkuun aikaan ja juhlapäivien ajan poltetaan runsaasti suitsukkeita, uhrataan ruokaa, poltetaan uhrirahoja ja omaisille lähetetään viestejä tuonpuoleiseen riisipaperille kirjoitettuna, jotka poltetaan. Henget lukevat viestit savusta.


Temppeleiden papit johtavat juhlakulkueita ja myös kaduille rakennetaan alttareita, jotta henget saisivat ruokaa ja pitäytyisivät poissa ihmisten kodeista.


Haamuille niin hengen kuin ruumiin ravintoa; ravintola hengille 
haamujuhlan aikana Singaporessa elokuussa 2018.


Aaveita myös viihdytetään esityksillä ja niille varataan omat, punaisella verhotut istuimet eturivistä. Jokaisella kadulla on kadun keskivaiheilla katualttari ja polttotynnyreitä. Kaksiviikkoinen festivaali päättyy henkien johdatukseen takaisin aliseen maailmaan, jälleen rituaalitulien ja suitsukkeiden avulla. 


Vainajat ja fengshui



Li Chungfengin hautamaisemat Kiinassa, Sichuanissa elokuussa 2017.


Maallikolle ei ole mitenkään ilmeistä, kuinka vainajat liittyvät fengshuihin. Fengshuin muotokoulukunnan oppeja on perinteisesti hyödynnetty hautapaikkojen etsintään. Vanhin modernin fengshuin klassikko, Hautauskirja, kuvaa juuri näitä maamuotoja.


Muinoin on ajateltu suotuisan hautapaikan hyödyttävän poisnukkuneen omaisia: luut keräävät itseensä paikan qi' n ja välittävät sen elossa oleville jälkeläisille. 


Vieraillessani usealla eri fengshui-mestarin haudalla Kiinassa, sain huomata kuinka suurella kunnioituksella näihin hautapaikkoihin suhtaudutaan. Fengshui-mestarit, tai sellaiseksi aikovat, ovat perinteisesti kunnioittaneet vierailuillaan näitä muinaisia hautoja.


Monien hautapaikkojen yhteydessä on pieni temppeli, polttouurna ja alttari. Temppelit myyvät siunattuja suitsukkeita uhrilahjoiksi, sekä punaisia silkkinauhoja viestien välittämiseksi tuonpuoleiseen. 


Fengshui-mestarin hautatemppelin suitsukeuurna, 
Kiinassa, Sichuanissa elokuussa 2017.


Perinteet eivät juurikaan poikkea meidän perinteistä; kunnioitamme vainajia uhritulilla, eli hautakynttilöillä, ja uhrikukilla ja nauhoitetuilla kransseilla. Käytämme vain eri nimitystä samoista asioista.


Pyhäinpäivään rauhaa toivottaen.


- Paula -




   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti