lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kiinalaisia astrologisia menetelmiä


Kokonaisuus koostuu osatekijöistä





Eri astrologisilla menetelmillä päästään useimmiten samaan lopputulemaan, mutta ei aina. Silloin tarkkaavainen lukija voi esittää varsin asiallinen kysymyksen "miksi ei".



Mielessäni pyörinyt lukijan kysymys vuodenvaihteesta on noussut ajankohtaiseksi nyt, kirjoitettuani Suomen Ammattiastrologien blogiin puheenjohtaja Tarja Enorannan kanssa lähde-etiikasta astrologiassa. Jutun "Onko astrologiasi omaa vai lainattua?" kesäkuulta 2019 voi lukea Saa:n blogista.


Lukijani ihmetteli erovaisuuksia neljän pilarin vuosiennusteessani malesialaisen metafysiikan supertähden Joey Yapin ennusteeseen verrattuna. Vastasin muistaakseni kysyjälle menetelmien eroista, avaamatta aihetta erityisemmin.


Olen itse Joey Yapin oppilaita, niin fengshuissa, neljässä pilarissa, kuin qimendunjiassa, joten miehen opit ovat varsin tuttuja minulle. Silti kirjoittaessaan tiiminsä kanssa vuosiennustettaan kulloisellekin vuodelle, hän ei mainitse käyttämiään menetelmiä - kyllin oppinut metafysiikan harjoittaja keksii ne itse.



Kirjoitin SAA:n blogiin: "Hänen luomansa tyyli, tai käytäntö, on sen verran mullistava että lopputulos on niin erilainen, että lainaajat on helppo nähdä – jopa Suomessa asti". Herra Yap käyttää kahta eri astrologista menetelmää, joiden lisäksi vielä nk. onnentähtiä, sekä yhtä ennusmenetelmää luodakseen monisivuisen vuosiennusteensa. Yhtä näistä menetelmistä hän ei opeta lainkaan, eikä hän myöskään milloinkaan ole opettanut menetelmien rinnakkaiskäyttöä. Tästä syystä hänen ennusteitaan lähteenä käyttävät jäävät herkästi kiinni luvattomista lainauksista. 


Itse käytän vuosiennusteisiin fengshuissa lentävien tähtien menetelmää ja astrologiseen vuosiennustukseen neljän pilarin astrologiaa. Molemmat menetelmät ovat selkeitä ja usein kulkevat myös käsi-kädessä. Olen kirjoittanut blogissani runsaasti niin fengshuista, kuin neljästä pilaristakin; artikkelit löytyvät avainsanojen takaa listasta oikealla.


Joey Yapin kehittämä vuosiennuste rakentuu neljän pilarin lisäksi qimendunjiaan, sekä purppuratähden astrologiaan. Oman mausteensa keitokseen luo myös menetelmä yhdeksän tähden ki - joka on läheistä sukua lentäville tähdille. Qimendunjiasta olen kirjoittanut aiemmin blogissa, juttuja voi lukea  täältä.


"Tähtitaivas", kuva pixabay.


Purppuratähden astrologia tunnetaan myös ziweidoushuna, joka oli varsin pitkään ainoastaan keisarillisen perheen käytettävissä. Menetelmään voi tutustua elokuussa 2019 Helsingissä, kun asiantuntija Alena Himbytskaya, Master Zi Wei Feng Shui Academysta vierailee Suomen Fengshui ry:n luennoitsijana. Luennosta lisää yhdistyksen tapahtumakalenterista.



Ziweidoushu on astrologinen menetelmä, joka muistuttaa länsimaista astrologiaa, mutta se pohjautuu neljään pilariin. Menetelmän kehitti Tang-dynastian aikana taolaistietäjä Lu Chun Yang 呂純陽 ja menetelmää lisäkehitti Song-dynastian aikana puolestaan Chen Xi Yi 陳希夷, sekä Luo Hong Xian 羅洪先 Ming-dynastian aikana (lähde: wikipedia).


Purppuratähden astrologinen menetelmä rakentuu laskennallisiin tähtien sijainteihin kulloisellakin hetkellä. Kiinassa keisari oli maailman napa, joten oli varsin luontevaa nimetä Pohjantähti keisaritähdeksi tai purppuratähdeksi, jonka ympärillä maailma pyörii. 


Ming-dynastian aikaisia astronomisia mittausvälineitä Vabriikin näyttelyssä Kielletty kaupunki, Tampereella 2017


Menetelmässä tutkitaan erinäisten nk. tähtien sijaintia ja vaikutusta ihmisen elämään. Ziweidoushu-kartta pitää sisällään kaksitoista huonetta, jotka kuvaavat eri elämänaloja ja näihin huoneisiin sijoitetaan tähdet. Tulkinta perustuu paitsi tähden sijaintiin, myös tähtien keskinäisiin suhteisiin. 


Purppuratähden astrologiaa on arvostettu Kiinassa ennusmenetelmänä sen suuren tarkkuuden tähden. Huomautan kuitenkin, että kyseessä on astrologinen menetelmä, ei ennusmenetelmä.


Astrologiseksi menetelmäksi on usein lueteltu myös yhdeksän tähden ki, eli yhdeksän tähden astrologia. Se on läheistä sukua lentäville tähdille, vaikka onkin enemmän ajan ilmiöihin painottuva. Astrologisena menetelmänä se on varsin helposti sisäistettävissä ja varsin suosittu itsetuntemuksen ohjaajana. Suomeksi aiheesta on kirjoittanut ainakin Kirsi Lohtaja ja Jukka-Pekka Lilja. 


Yksi neljän pilarin opettajistani, hollantilainen Heluo (Roel) Hill on erittäin ansioitunut yhdeksän tähden ki' n tutkija ja opettaja, jonka verkkosivulta aiheesta löytää englanniksi runsaasti tietoa. Hänen blogistaan löytyy erittäin asiantuntevia ja mielenkiintoisia artikkeleita niin neljästä pilarista, yhdeksän tähden ki' stä, kuin fengshuistakin. Linkistä voit siirtyä Heluon blogiin.

"Astrokalenteri" kuva pixabay



Kiinalaisia astrologisia menetelmiä on huomattava määrä, joita en kaikkia voi esitellä tässä. Osa menetelmistä ovat hyvin vanhoja ja liitetään nyttemmin pikemminkin kalenteriin, kuin astrologiaan, joihin voi tutustua fengshuimestari Päivi Vilkin kokoamassa kalenterissa, josta voi poimia runsaasti astrologista tietoa kulloisesta päivästä.


- Paula -














perjantai 21. kesäkuuta 2019

Me ollaan sankareita kaikki



Ja kauas pilvet karkaavat






Juhannuksen aikaan suomalaiset palaavat mielellään juurilleen, joten tämän kirjoituksen otsikoiksi valikoitui kaksi suomalaisuutta kuvaavaa klassikkoa; J.Karjalaisen Sankarit biisistä lause ja Aki Kaurismäen elokuvan nimi.


Hyvistä aikeista huolimatta elämä ei aina etene suunnitellusti. Niin kävi minullekin, lauloi Pauli Hanhiniemi.


Vaikka astrologina tiedän ja tunnen oman karttani unissanikin, silti elämä joskus yllättää. Eväät loppui, minä heikkenin, kuuluvat sanat Kolmannen naisen kappaleessa Lautalla.


Syy pitkään radiohiljaisuuteeni löytyy pitkälti henkilökohtaisessa elämässäni - henkiset eväät loppuivat, kirjaimellisesti, toukokuussa. Aikaa edelsi kuitenkin usean kuukauden hyvin kuluttava ajanjakso.


Pyydän mitä nöyrimmin siis anteeksi asiakkailtani ja lukijoiltani. Ontuen työt jatkuvat, mutta kuitenkin jatkuvat.



Jokainen ihminen on oman elämänsä sankari. Teemme valintoja ja päätöksiä elämässämme, joilla on joskus kauaskantoisiakin vaikutuksia. Useimmiten valintamme ovat tiedostamattomia; ymmärrämme motiivimme vasta ajan kuluttua. 


Haaveet ja pyrkimyksemme ovat kuin pilviä, joskus ne karkaavat. Aina ne haaveet ja pyrkimykset eivät ole edes omiamme, vaan periytyneitä tai meille ulkoa syötettyjä ajatusmalleja. 


Vastuu omasta hyvinvoinnista on jokaisella itsellään - fraasi, jonka voi lukea liki jokaisesta hyvinvointiin liittyvästä artikkelista. Joskus paine elämänmuutokselle on kasvanut niin voimakkaaksi, että emme voi karttaa sitä voimaa, vaan kohtaamme sen. Tällaisen elämänmuutoksen kynnyksellä elän juuri nyt. Pyydän siis kärsivällisyyttä, etenkin asiakkailtani - hiljaa hyvä tulee.


 
Levollista ja leppoisaa Juhannusta toivottaen, J.Karjalaisen Sankarit tahdissa!






- Paula -