Energiakakkua lentävien tähtien muodossa! |
Alkuvuoteni on ollut niin vauhdikas, etten ole aiemmin ehtinyt kirjoittaa kuukausittaisista lentävistä tähdistä. Tässä blogikirjoituksessa aiheena ovat helmikuun ja maaliskuun lentävät tähdet.
Kirjoitin fengshuin vuosienergioista lyhykäisesti postauksessa Fengshuita vuodelle 2019. Sieltä voi kurkistaa muistinvirkistykseksi vuoden pääteemat.
Lentävät tähdet ovat aivan oma tekniikkansa, joka kuvaa energian laatua ajassa. Sana bagua merkitsee kirjaimellisesti kahdeksaa guaa tai trigrammia. Bagua edustaa ilmansuuntaa ja ilmansuunnan perusenergiaa.
Lentäviä tähtiä käyttäessä puhutaan luoshusta, joka tunnetaan toiselta nimeltään myös taikaneliö. Se ei ole "neliöbagua", kuten joskus näkee ilmaistavan. Emmehän kutsu appelsiiniä oranssiksi omenaksi myöskään, kun tiedämme että omena on omena ja appelsiini on appelsiini.
Lentävät tähdet kuvaavat qi’tä ajassa ja näin ollen lentäviä tähtiä tulkitaan ilmansuunnan perusenergian, talon staattisten lentävien tähtien, sekä myös kuukausitähtien kanssa yhdessä. Lentävistä tähdistä olen kirjoittanut aiemmin blogiartikkelin.
Ilmansuunnan perusenergiaa voidaan verrata voileipäkakun pohjaan; se on kiinteä ja vakaa ja pysyvä, koska se edustaa nimenomaan peruslaatua.
Kun lisäämme voileipäkakkuun kerroksia, käytämme täytteitä. Asunnon staattiset lentävät tähdet muodostavat ensimmäisen täytekerroksen. Alimmaisena on nk aikatähdet, jotka kuvaavat asunnon rakennusajankohdan aikakauden tähtiä.
Seuraavaksi ladotaan täytteet lohkoittain; vesitähdet ja vuoritähdet. Eri ilmansuunnissa vaikuttavat perusenergian lisäksi kolmenlaista staattista energiaa, aikakauden energiaa, vuoritähden energiaa ja vesitähden energiaa. Tässä vaiheessa meillä on jo neljä erilaista energiaa, tai makua voileipäkakussamme.
Joka vuosi, kuukausi ja jopa päivä vaikuttavat eri lentävät tähdet, kommunikoiden myös asunnon staattisten energioiden kanssa. Vuosi- ja kuukausitähdet ovat jatkuvasti aktiivisia ja ne voivat aktivoida uneliaan staattisen tähden toimimaan.
Lentävät tähdet vaikuttavat meihin hypotalamuksen kautta. Hypotalamus säätelee kehon tarpeita ja tunteita. Näin ollen lentävät tähdet vaikuttavat esimerkiksi sykkeeseen, verenpaineeseen, ruokahaluun, unen laatuun, toiminnan tarpeeseen, tunteisiin ja ajatuksiin jne.
Koska olemme yksilöitä, reagoimme myös varsin yksilöllisesti eri energioihin. Reaktioon vaikuttaa myös henkilön oma minggua, eli elämänluku. Minggua resonoi eri energioiden kanssa eri tavoin, joka vaikuttaa henkilön herkkyyteen reagoida eri ärsykkeisiin.
Jos jatkamme ajatusleikkiämme voileipäkakustamme, niin kerroksia on tähän asti neljä. Tämän päälle lisäämme yhden kerroksen, joka vastaa nykyistä aikakautta. Sen päälle tulee kerros, joka vastaa vuoden energiaa, eli vuoden lentäviä tähtiä. Kerroksia on siis jo kuusi tähän mennessä.
Yhden kerroksen muodostaa kuukausitähdet ja päällimmäiseksi tulee päivän energiaa edustava kerros. Kerroksia on siis tähän mennessä kahdeksan. Voileipäkakkumme ei ole kuitenkaan valmis vielä, vaan se on nostettava tarjoilulautaselle, jota edustaa vanhinta järjestelmää, eli varhaisemman taivaan järjestystä. Näin ollen kerroksia on yhteensä yhdeksän. Saman verran, kuin luoshussa ruutuja.
Yksinkertaisimmillaan lentäviä tähtiä tulkitaan vuositähtinä, joista jo kirjoitinkin ja puhuin ohimennen pitämälläni Suomen Fengshui ry:n vuosiluennolla. Koko luennon voi katsoa striimattuna Suomen Fensghui ry:n youtube-kanavalta.
Tarkastellessa vuosi- ja kuukausitähtiä yhdessä, saamme uutta ja erilaista informaatiota.
Vuoden ja kuukausien lentävät tähdet. Copyright Paula Parjo |
Keskusta:
Vuositähti #8 ja kuukausitähti #2 muodostavat kahden maatähden yhdistelmän keskuspalatsissa. Vuoden teemoihin liittyvät lapset ja nuoret, eristäytyneet ja laitoksiin eristetyt henkilöt, luonto ja eläimet, selkäranka ja ylipaino.
Helmikuun kuukauden teemoihin kuuluvat naiset, kansanjoukot, sairaalat, vanhainkodit, vatsan alue ja naisten sukupuolielimet. Maaliskuun kuukauden teemoihin lukeutuvat keski-ikäiset miehet, merenkulkijat, satamat, hotellit, ilotalot, seksi, miesten sukupuolielimet, sekä kuulo.
Keskustan tähdet määräävät muiden tähtien sijainnin. Keskustan tähdet kuvaavat yleisiä teemoja niin yhteiskunnassa, kuin kotonakin. Keskustan tähdille ei voi tehdä ns korjauksia, sillä ne eivät vaikuta fyysisesti keskustassa, kuten moni kuvittelee.
Mikäli seuraat uutisia, niin olet ehkä tietoinen hoivakotiskandaalista, joka kuvastaa täysin maatähtien #8 ja #2 yhdistelmää. Vaikka emme ole vielä maaliskuussa, silti maaliskuun aiheet ovat jo otsikoissa, eli nuoriin tyttöihin kohdistunut seksuaalinen ahdistelu keski-ikäisten, tai vähintäänkin aikuisten miesten, taholta. Edellä mainittu kuvaa tähtiyhdistelmää 8-1.
Kodeissa saattaa ilmetä vatsan alueen sairauksia tai erilaisia epidemioita, kuten norovirusta tai salmonellaa. Maaliskuun kuukausitähti #1 viittaa korvien ja virtsarakon mahdollisiin vaivoihin. Varsinkin lasten tulisi suojata huolellisesti alaselän alue kylmältä ja korvia tulisi myös varjella. Käsihygienia on aina tärkeää, mutta erityisen tärkeää epidemioiden aikana.
Länsi:
Lännessä vaikuttaa vuositähti #1, joka edustaa vettä; keski-ikäisiä miehiä, seikkailijoita ja hurmureita. Vesielementti edustaa myös kommunikointia, liikennettä, sekä vaaraa. Lännen alue on erittäin hyvä puhetyöläisille koko vuoden ajan, sillä lännen ilmansuuntaa hallitsee trigrammi Kosteikko, joka edustaa suuta, puhetta ja musiikkia. Lännen teemoihin lukeutuu myös kaikki viihteellisyys, kuten teatteri ja yökerhot.
Erityisen hyvät energiat vaikuttavat lännessä helmi- ja maaliskuussa. Helmikuussa lännessä vaikuttaa myös akateemisena tähtenä tunnettu puutähti #4. Maaliskuussa vuorostaan puutähti #3 vaikuttaa ilmansuunnalla. Yhdistelmä 1-4 on luova ja tuottava, auttaa opinnoissa helmikuun ajan. Yhdistelmä on kommunikaatiolle, opiskelulle ja kirjoittamiselle erinomainen siis. Tähtiyhdistelmä lisää myös romantiikkaa, joten flirttailua on myös odotettavissa.
Maaliskuussa puutähti #3:n lentäessä länteen, energian laatu on maskuliinisempi ja vähemmin tuottava. Yhdistelmä 1-3 on tunnettu klassisena tähtiyhdistelmänä, joka viittaa matkoihin.
Koillinen:
Koillisessa vaikuttavat samat energiat helmikuun ajan, kuin keskustassa. Vatsan alueen terveydellisiä ongelmia saattaa ilmetä, jos viettää paljon aikaa tilassa, jossa vaikuttavat voimakkaina #2 ja #5. Varsinkin maa-mingguat ovat herkkiä maatähdille; maatähdet passivoivat ja makeanhimo voi vaivata.
Maaliskuussa koilliseen lennähtää puutähti #4, joka on ristiriidassa maatähtien kanssa. Kuukausitähti #4 edustaa akateemista menestystä ja luovuutta, mutta yhdistyessään maatähteen se saattaa luovuuden asemasta lisätä turhautuneisuuden tunteita. Tilannetta voi korjata pienellä määrällä tulta, esimerkiksi valon tai punaisen värin avulla. Yhdistelmä saattaa myös lisätä naisten seksuaalisuutta.
Etelä:
Koko vuoden ajan etelässä vaikuttaa kiihkeä puutähti #3, joka edustaa keski-ikäisiä miehiä ja kiivautta. Kolmostähti on luonteeltaan aggressiivisesti etenevä ja ekspansiivinen. Se pyrkii haastamaan ja on toimiltaan nopea. Vaikuttaessaan etelässä, energia voi ilmetä peräti kuohuvana, sillä etelän tuli on kiihottava luonteeltaan. Etelän tuli luo näkyvyyttä puutähti #3:n toimille.
Helmikuussa etelässä vaikuttaa vuositähti #3:n lisäksi kuukausitähti #6, joka edustaa auktoriteetteja ja päätäntävaltaa. Yhdistelmä on aikaansaava ja varsinkin uraa edistävä. Sen heikkoutena saattaa kuitenkin olla haastavuus ja harkitsemattomuus, joten voi olla eduksi esitellä yhdistelmälle hiukan maaenergiaa.
Maaliskuussa etelään siirtyy haasteellinen maatähti #5, joka sietää varsin huonosti puutähden röyhkeää energiaa. Kolmostähti liitetään hallitsemattomaan rahankäyttöön, jota viitostähti mielellään lietsoo. Yhdistelmä on varsin haasteellinen, sillä molemmat tähdet #3 ja #5 provosoituvat herkästi ja vaikuttavat ihmiseen riskinottoa lisäävästi.
Molemmat tähdet ovat myös luonteeltaan aggressiivisia, joten loukkaantumisriksi on kohonnut. Vuositähti #3 vaikuttaa maksan ja sapen toimintoon, joten ärtymys ja kiivaus saattaa tuntua myös maksan alueella. Haasteellista yhdistelmää voidaan rauhoittaa maaliskuussa metallilla.
Pohjoinen:
Pohjoisen perusenergiaa edustaa vesi. Vuositähtenä pohjoisessa on akateeminen tähti #4, joka yhdessä veden kanssa muodostaa varsin suotuisan yhdistelmän, joka tunnetaan myös persikankukkana. Yhdistelmä on luova ja uutta synnyttävä, joka onkin eduksi opiskelijoille ja luovien alojen työtä tekeville, erityisesti kirjoittajille.
Helmikuussa pohjoisessa vaikuttaa flirttailuun taipuvainen puhetyöläisten tähti #7, joten romantiikka-teema on varsin korostunutta. Yhdistelmä on varsin mainio luentoja ja puheita suunnittelevalle.
Maaliskuussa pohjoiseen lennähtää päätäntävaltaa ja toimeenpanoa edustava kuukausitähti #6, joka on ankara vieras miellyttämisenhaluiselle vuositähti #4:lle. Yhdistelmä on tuottelias ja kriittinen, joten #4:n tuotos saattaa heijastaa myös yhdistelmän täsmällistä ilmaisutyyliä.
Lounas:
Maata edustavia ilmansuuntia on luoshussa kaksi, keskustan lisäksi. Lounaan ilmansuunta edustaa ravitsevaa ja hedelmällistä maata, jota hallitsee feminiini energia ja trigrammi Maa. Lounas itsessään edustaa kerryttävää, passiivista energiaa. Vuositähden #5 lentäessä lounaaseen, energian laadun kielteiset ominaisuudet vahvistuvat.
Maatähdet ovat raskaita, varsinkin yhdistelmänä. Ne passivoivat ja varsinkin #5 saattaa vaikuttaa ihmisen mielialaan ja käytökseen kielteisesti. Maatähtiä voi ja kannattaa heikentää runsaalla metallilla. Toinen energiamuoto on aina tehokkaampi, kuin esimerkiksi värit. Metallin äänet ovat suosittuja ja tehokkaita korjauksia maailmalla. Tupakellon kumeat lyönnit, musiikki ja tiibetiläiset äänikulhot ovat hyväksi havaittuja. Vaihtoehtoisesti voi turvautua myös suolavesikorjaukseen.
Helmikuussa lounaassa vaikuttaa kuukausitähti #8, joten kaikki maan tähdet ovat edustettuna. Pysähtyneisyyden tunne voi olla varsin voimakas. Missään nimessä maatähtiä ei tule vahvistaa tulienergialla! Mikäli mahdollista, niin vältä sinisiä ja vihreitä sävyjä myös.
Maaliskuussa lounaaseen lentää metallitähti #7, joka edustaa pehmeää metallia ja on ns taivaallinen tohtori lounaan pehmeälle maalle. Metallitähtenä #7 on eduksi maatähdille, mutta sen voima ei välttämättä riitä rajoittamaan #5:ttä, joten suosittelen ylläpitämään koko vuoden ajan lounaassa ns metallikorjauksia.
Itä:
Vuositähti idän ilmansuunnalla on metallitähti #6. Metalli pyrkii luontaisesti rajoittamaan ja hallitsemaan puutähteä, joten varsinkin liikenteessä on oltava varovainen. Myös alaraajoihin kohdistuu loukkaantumisriski, varsinkin nuorilla liikenteessä. Yhdistelmää pidetään hiukan haasteellisena, sillä puutähti #3 on kiivas ja uhmakas luonteeltaan. Korjauksena voidaan käyttää elementtivettä, joka silloittaa puun ja metallin.
Helmikuussa idässä vaikuttaa tulielementin alainen kuukausitähti #9, jonka ominaisuuksiin kuuluu ”heittää bensaa liekkeihin”. Yhdistelmää on vaikea rauhoittaa ilman silloittavaa maata, jota suosittelen.
Maaliskuussa itään lentää kuukausitähti #8, joka puolestaan vahvistaa vuositähteä. Varsinaisia toimenpiteitä ei vaadita, mikäli ei ilmene suurempia ongelmia. Ongelmien tullen voidaan yhdistelmiä tyynnyttää virtuaalivedellä.
Kaakko:
Kaakossa vaikutta luontainen puuenergia, trigrammi Tuuli. Puuelementin alainen Tuuli edustaa aikuisia ja keski-ikäisiä naisia, kauppiaita ja sivistyneistöä. Vuoden energia kaakossa edustaa taasen metallia, joten ristiriita muodostuu elementtien välille.
Vuositähti #7 tuo mukanaan suukopua ja riitoja, sillä tähdet edustavat huomiosta kilpailevia sisaruksia tai naisia. Metallitähden #7 ikäviin luonteenpiirteisiin kuuluu taipumus kateuteen ja selkäänpuukotukseen.
Kuukausitähti #1 edustaa keski-ikäistä miestä, joka todellakin nauttii naisten huomiosta. Helmikuun ajan kaakossa vaikuttaa flirttailuun ja kevytkenkäisyyteen taipuvaiset tähdet, joten pientä romanssiakin voi olla luvassa.
Maaliskuussa kaakkoon lennähtää tulta edustava tähti #9, joka aiheuttaa lisää harmia naisten keskuudessa. Kuukausitähti #9 saattaa nostaa näkyville naisten keskinäisiä suhteita hiertävät teemat. Muoti ja kauneus, sekä suosio voivat aiheuttaa kitkaa. Terveyden puitteissa erilaiset suun tulehdukset, tai keuhkojen tulehdukset voivat vaivata, mikäli jokin häiritsevä tekijä laukaisee tähtien kielteisen energian ilmenemisen.
Luode:
Luoteen trigrammi Taivas kuvaa kovaa metallia. Ilmansuunta edustaa rajallisuutta ja auktoriteetteja. Vuositähti #9 edustaa tulielementtiä ja lentäessään luoteeseen, se pehmentää metallin tuottavammaksi, mikä heikentää huomattavasti metallin kykyä päätöstentekoon. Metalli tarvitsee suojakseen hiukan maaelementtiä ylläpitääkseen toimintakykynsä.

Idän ilmansuunta edustaa nopeaa kasvua, vanhinta poikaa, keski-ikäisiä miehiä, urheilijoita, sekä kiivasluonteisia miehiä. Avainsana on kiivaus. Itä edustaa myös jalkoja ja nopeaa liikettä.

Helmikuussa luoteessa vaikuttaa puutähti #3, joka ruokkii tulitähteä voimallisesti. Yhdistelmälle kannattaa tuoda maaelementtiä, jotta luoteen energia ei heikkenisi liiaksi. Yhdistelmän voimallisuus saattaa näkyä päänsärkyinä, kiivastumisena tai sappivaivoina, mikäli energia ei ole tasapainossa.
Maaliskuussa luoteeseen lentää maatähti #2, joka rauhoittaa ja tasapainottaa yhdistelmää. Kuukausitähti #2 tunnetaan myös sairastähtenä. Tulen vahvistaessa sitä, on syytä viilentää yhdistelmää metallilla tai virtuaalivedellä.
Kukkivat kukat edustavat useimmiten puuta ja tulta, joten myös kukkia voidaan käyttää ns fengshui-korjauksena. Persikankukan aktivointiin tulee käyttää leikkokukkia! |
Fengshui on vain yksi tekijä elämässä, joten älä liioittele kotisi fengshuin merkitystä. Lentävät tähdet edustavat kompassikoulukunnan tekniikkaa, joka ei kuitenkaan ohita tärkeydessä ympäristön muotoja. Jokaisessa kodissa vaikuttaa myös staattinen lentävien tähtien kartta, joka vaikuttaa kokonaisuuteen.
- Paula -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti