torstai 7. helmikuuta 2019

Fengshuita vuodelle 2019


Maata näkyvissä!






Olemme siirtyneet uuden energian alaisuuteen maanantaina 4. helmikuuta, kevään alun myötä. Kevään alku, Li chun, kuvaa alkavaa muutosta ja uutta alkua. Alku on uusi niin astrologisesti, kuin fengshuinkin näkökulmasta.


Pidin tammikuun alkupuolella Suomen Fengshui ry:lle vuosiluennon, jolla kerroin kohtalaisen perusteellisesti vuoden tärkeimmistä energioista. Luento striimattiin ja on katseltavissa tallenteena myöhemmin yhdistyksen youtube-kanavalla. Tämä kirjoitus on kooste luennon fengshui-osiosta. 


Siirryimme helmikuun 4. päivä maasian vuoteen. Sian maallinen oksa kuvaa vuoden voimakkainta energiaa. Tätä energiaa kutsutaan myös Taisui'ksi, sillä se kuvaa Jupiterin sijaintia elliptikalla.


Taisui - 木星 , eli suuri vuosi  sijaitsee Hai'ssa, sian maallisen oksan ilmansuunnassa, eli 315० – 345० luoteessa. Taisui'ta ei tule vastustaa häiritsemällä tai matkustamalla suoraan kohti, tai istumalla kohti Taisui'ta. Taisui edustaa vuoden voimakkaimman energian henkeä, jota ei tulisi loukata maankaivuulla tai häiritsevillä remonteilla.





Suipo - 歲破 , eli vuoden murtaja sijaitsee Si'ssä, käärmeen maallisen oksan ilmansuunnassa, eli 135० – 165० kaakossa. Suipo vastustaa Taisui'ta, sillä se kuvaa vastakkaista energiaa. Suipo kuvaa eräänlaista "vasta-jupiteria", joka aktivoiduttuaan pyrkii haastamaan Taisui'n. Täten Suipo'n ilmansuunnassa ei myöskään tulisi suorittaa maankaivuuta tai muita häiritseviä toimenpiteitä.






Wudutian ja Jidutian vastustavat vuoden taivaallista maaenergiaa lohikäärmeen ilmansuunnassa (105० - 135०), sekä käärmeen ilmansuunnassa (135० - 165०) kaakossa. Myös näissä ilmansuunnissa tulisi välttää maankaivuutöitä.


Lishi - väkevä vartija - on Taisui'n edellä oleva trigrammi, joka suojelee Taisui'ta. Tänä vuonna Lishi'tä edustaa trigrammi Gen, eli Vuori koillisessa (22,5० - 67,5०). Alueella tulee välttää maankaivuutöitä, sekä kaikkinaista häiritsevää toimintaa.




Taisui'ta, eli vuoden energiaa, vastustaa myös kolme sha'ta: ryöstösha, onnettomus-sha, sekä vuosisha. Nämä Sansha'na tunnettu epäonnekkat energiat asettuvat maasian vuonna länteen 225० ja 315० välille. Myös näitä energioita tulisi välttää herättämästä häiritsevällä toiminnalla.



Vuoden lentävät tähdet  ajalle 4.2.2019 – 3.2.2020

Erityistä huomiota tulee kiinnittää alueisiin, joissa on pääsisäänkäynti, makuuhuone tai muu tärkeä tila, jossa oleskellaan paljon. Edellä mainituista tärkein on sisäänkäynti. 




Keskusta: 8 gen (maa) 


Maatähti 8 edustaa nuorinta poikaa ja yleisesti lapsia, mutta myös laitoksiin eristäytyneitä ihmisiä. Luonto, eläimet, vuoret ja eristäytyneisyys kuuluvat tähden alaisuuteen. Maatähti edustaa myös selkärankaa, niveliä ja ylipainoa. Nämä ovat vuoden yleisiä teemoja.



Luode: 9 li (tuli)

”Tuli Taivaan portilla”; johtaja, isä, perheen pää voi kohdata vastoinkäymisiä ja mahdollisesti päähän kohdistuvaa kipua ja särkyä. Käytä maan värejä ja muotoja korjauksiin.

Länsi: 1 kan (vesi)

Hyvä suunta puhetyöläisille. Flirttailua ja huolettomia lupauksia, helppoheikki meininkiä, hyvä markkinointiin. Varovaisuutta teräaseita käsitellessä; riski saada haavoja.

Koillinen: 2 kun (maa)

Kahden maaenergian kohdatessa passiivisuus, ylipaino ja ruoansulatusongelmat voivat koitua ongelmaksi. Saattaa tuottaa eristäytyneisyyden tunteita. Sijoita alueelle pullokurpista ja metallin muotoja ja värejä. Suotuisa kiinteistökaupoille.

Etelä: 3 zhen (puu)

”Älykkään lapsen syntymä”; opiskelumenestystä, mainetta ja huomiota. Kiihkeä yhdistelmä; ärtymystä ja turhautumista. Voi johtaa maksan ja sapen vaivoihin. Voidaan rauhoittaa lisäämällä hiukan maata.

Pohjoinen: 4 xun (puu)

Akateeminen menestys, luovuus, romantiikka. Suotuisa varsinkin kirjallista työtä tekeville. Persikankukkasuunta.



Lounas: 5 maa

Suunnalla kohtaavat kaksi voimakasta maaenergiaa; epäsuotuisa suunta viettää pitkiä aikoja. Passivoi, lisää itsepäisyyttä ja omahyväisyyttä. Huonoja ratkaisuja, vastoinkäymisiä, sairauksia ja yleistä epäonnea. Pidä tila rauhallisena. Vältä punaisen, sinisen ja vihreän sävyjä. Suosi metallin sävyjä ja/tai keltaista. Tyynnytä lisäämällä metallia, esimerkiksi suolavesikorjauksella tai metallin äänellä.

Itä: 6 qian (metalli)

Uratähti nousee idässä; kasvavaa vastuuta. Menestys vaatii ponnisteluita. Vanhimmalle pojalle ja teineille runsaasti haasteita ja rajoituksia. Liikenneonnettomuusriski kohonnut. Alaraajoihin kohdistuneita loukkaantumisia, hermostollisia ongelmia ja ihosairauksia. Rauhoita virtuaalivedellä; mustalla ja aaltomaisilla muodoilla.

Kaakko: 7 dui (metalli)

Riitoja, huijatuksi tulemista, varkauksia, myös aineettoman omistusoikeuden loukkauksia. Naisten välisiä kilpailutilanteita. Lantion seutuun kohdistuneita loukkaantumisia, pieniä haavoja. Rauhoita virtuaalivedellä, kuten yllä neuvottu.






Fengshui-korjaukset:

Pullokurpitsa: sairautta torjumaan, erityisesti #2 ja #5 vuositähdille. Myös keinotekoinen pullokurpitsa käy, kuten maljakko tai teepannu. 

Tupakello: metallikorjaus erityisesti #5:lle. Huom; ei tule sijoittaa viitostähdelle ja kellon tulee lyödä.

Suolavesikorjaus: merisuolaa purkkiin + vettä niin, että suolan pinta kostuu, mutta ei peity. Käytetään metallikorjauksena yleisesti maatähtien pysähtynyttä qi'tä keventämään.

Valot, äänet, muodot, värit, sekä lämpötilat edustavat kaikki energiaa, jolloin kaikki voidaan käyttää korjauksiin.


Huom: älä korjaa sitä mikä ei ole rikki! Tehdessäsi fengshui-korjauksia, älä liioittele; yleensä pieni muutos on tehokkaampi, kuin suuri. Kehotan myöskin välttämään korjauksia "varmuuden vuoksi". 

Aloita kriittisimmästä kohteesta pienellä korjauksella ja tarvittaessa lisää korjausta. Tee korjauksia vain yhtä energiaa, ilmansuuntaa, kohden kerralla välttyäksesi mahdollisten korjausten aiheuttamilta häiriöiltä. 




Onni on olotila,
hyvää alkanutta maasian vuotta siis!

- Paula -

Piirrokset ja teksti copyright Paula Parjo, sekä Suomen Fengshui ry, kuvat kuvapankki pixabay.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti