perjantai 13. heinäkuuta 2018

Simppelillä ohjeella fengshui-sisustus



Mielikuvilla tuloksiin



Esiintyvät ihmiset ainakin tietävät jujun, mistä aion kirjoittaa seuraavaksi; mielikuvista. Mielikuvien avulla voidaan luoda vahva yhteys ympäristön ja itsen välille. Mutta en ajatellut esitellä kikkaa niinkään luomaan intuitiivista yhteyttä kotiin, vaan pikemminkin havainnoimaan teknisesti kuinka itse voi hakea kalusteille fiksut paikat kodista, tarvitsematta tukeutua kymmeniin eri fengshui-oppaisiin. 


Minne polku johtaa? Mielikuvien avulla voit siirtää itsesi vaikka Han-kauden Kiinaan.



Todella monella fengshuista kiinnostuneella on hirmuinen epävarmuus ja epäluottamus omaan intuitioon. Myös pitkäjänteisyys tuntuu olevan kortilla.



Kukaan muu ei ole spesialisti koskien sinun kotia, elintapoja ja toimintatapoja, kuin sinä itse. Fengshui-konsulttina voin vain tukea ja auttaa sinua, mutta en elää sinun asemassa kodissasi.



Mielikuvia työstämällä osaat fengshui-sisustaa kotisi ilman konsultin apua, riittää että seuraat ohjeitani, kuuntelet itseäsi ja perheenjäseniäsi. 


Niin, ja unohdat sisustuslehdet ja mahdollisesti aiemmin oppimasi ajatukset fengshuista, mikä on varsin tärkeää tässä vaiheessa.


Yksinkertaisin ja tehokkain tapa luoda fengshui-sisustus on mielikuvien avulla




Mielikuvien avulla me paneudumme fengshuin yksinkertaisimpaan tasoon, joka vaikuttaa psyykkeeseen syvällisellä tasolla. Nyt pitää unohtaa ajatus siitä, miltä tila näyttää, sekä kaikki ajatukset baguasta ja ilmansuunnista, sillä ne kaikki ovat toissijaisia.




Fengshuin mukaisella sisustuksella luodaan turvallisuuden tunnetta 



Jos olet aiemmin tutustunut fengshuihin, saatat tietää, että perusajatuksena on hyvinvointi. Hyvinvointi kumpuaa pitkälti turvallisuudentunteesta ja siksi tämä harjoitus on hyvä aloittaa makuuhuoneesta, mikä on tiloista kaikkein intiimein.


Läsnäoloharjoitus tilassa




Mielikuvaharjoitusta varten tarvitset hiljaisuutta ja rauhaa ja hetken verran aikaa. 


Asetu makuuhuoneeseesi mahdollisimman keskelle tilaa, sulje silmät ja tyhjennä mielesi. Se on yleensä harjoituksen vaikein osuus; ainakin itselläni pyörii levy non-stop takaraivossani kaikista muistettavista asioista. Syvään hengittäminen ja keskittyminen vain hengitykseen auttaa. 


Harjoituksessa pyritään meditatiiviseen, rauhalliseen mielentilaan.


Mielikuva-minä




Sen sijaan, että miettisit baguan ilmansuuntia tai miten sisustaisit yhtä kivaksi kuin seuraamassasi sisustusblogissa, keskity tunnustelemaan miltä huone tuntuu. 



Hotellihuoneessa on vuoteista suora näkyvyys ovelle


Osaatko kuvitella tilan yön pimeydessä? Kuvittele itsesi ja kumppanisi vuoteella nukkumassa. Kuvittele olevasi henki, joka kulkee ovesta sisään ja katsoo nukkuvaa sinua. Mitä tunteita se herättää sinussa? 


Yöllä, nukkuessasi olet kaikkein haavoittuvaisin. Kuvittele nyt itsesi nukkuvaksi itseksi, katsoen kohti sisään leijaillutta henkeä. Tunnustele, haluatko oikeasti nukkua sillä sijalla. 


Anna mielikuva-minäsi vaeltaa pimeässä huoneessa, etsien paikkaa missä levätä turvassa. Ehkä haluaisit nukkua mahdollisimman kaukana ovesta? Entä miltä ikkunan edessä tuntuisi nukkua? Vai olisiko sittenkin mukavampi nukkua siinä, missä vaatelipasto on?


Luolaihmisen vaistot modernissa minässä




Me ihmiset olemme nisäkkäitä; meillä on edelleen samat vaistot, samat pelot, samat primääritarpeet, kuin tuhansia vuosia sitten eläneillä luolaihmisillä. Me olemme vain hyvin vieraantuneita siitä elämästä. 


Fengshuin avulla voimme vahvistaa sitä yhteyttä itsen ja ympäristön välillä, joka oli hyvin luonteva ihmiselle ennen modernia aikaa.


Luolaihmiselle tärkeintä oli ravinto ja suoja. Nämä ovat edelleen lähtökohtana myös meidän elämässä. Niinpä miettiessä kodin sisustusta, kuvittele itsesi luolaihmiseksi ja kotisi moniosaiseksi luolaksi; mikä luolan osa on turvallisin ja suojaisin, missä ovat luolan sisäänkäynnit. 


Mielikuva antaa oikeamman käsityksen fengshuista, kuin ilmansuunnat tai bagua, joita esitellään usein harrastajalle lehdissäkin.



Tippukiviluolastoa Australiassa; tässä luolastossa on asuttu
hyvin pitkään, sillä se on tarjonnut hyvän suojan ja tasaisen lämpötilan


Mielikuvien avulla voit fengshui-sisustaa koko kodin; kuvittele itsesi valmistamaan ruokaa. Ole kivikauden ihminen kokkaamassa avotulella ja aterioimassa klaanisi kanssa. 


Mihin sijoittaisit pienet lapsesi, tai puolustuskyvyttömät vanhempasi? Entä kuka asettuisi lähimmäs ovea? Kuka pystyisi suojelemaan vaivalla kerättyä, pyydystettyä ja metsästettyä ateriaa parhaiten?


Meidän nykyihmisten tarvitsee harvoin miettiä moisia asioita, ainakaan sivistysvaltioissa. Mutta antamalla mielikuvitukselle vallan ja noudattamalla myös ohjeita, osaat sijoittaa kalustuksesi oikein kertaheitolla. 


Mielikuvaharjoituksessa voit revitellä estoitta; kuvittele petoja ja kilpailevia klaaneja röyhkeille ryöstöretkille luolaasi. Kuvittelemalla myös pelottavia asioita tutustut alitajuisiin pelkoihisi ja ne menettävät voimansa, kun voit omilla toimilla estää pelottavia tapahtumia.


Fenghsuin tärkeimpiä periaatteita on sijoittaa
nukkumapaikat mahdollisimman suojaisasti. Mitä haavoittuvaisempi yksilö, sen tärkeämmäksi sijoitus muodostuu.


Fengshui-sisustus



Fengshui-sisustus ei ole siis mikään eksoottinen sisustustyyli, vaan perustuu ihmisen turvallisuuden tarpeeseen.


Fengshui-sisustuksessa huomioidaan ovi; huoneessa olijalla tulisi aina olla estoton näkyvyys oville, sekä eniten käytetyille kulkuväylille. 


Komentopaikka, tai kapteenin paikka on nimitys sijainnille, josta voidaan hallita koko tilaa; missä on kiinteä seinä istujan takana, näkyvyys ovelle ja mahdollisesti ikkunoille.


Henkilö joka hallitsee koko asunnon komentopaikkaa on auktoriteetti. Vaikka lapsille tulee varata hyvät nukkumapaikat kodissa, heille ei kuitenkaan tule antaa koko kodin komentopaikkaa haltuun. Lapsi oppii nopeasti käyttämään valtaa vanhempiinsa.







Kuvissa yllä saman huoneen kahdelta eri ovelta pieni sohva, joka on talon ulko-oveen nähden myös komentopaikalla. Sohvalla istuja hallitsee siis koko taloa, ei pelkästään huonetta.


Konsepti on tunnettu myös nojatuolimallina; on yhdentekevää missä olet, kunhan takanasi on tuki, kuten nojatuolissa selkä. Lisäksi nojatuolissa on käsinojat, eli matalampi tuki molemmilla sivuilla. Samaan tulisi pyrkiä kalustaessa, varsinkin tärkeät huoneet, missä oleskellaan paljon.


Sama muodostelma tulisi löytyä myös talollesi. Fengshuin alkeiskurssilla täällä blogissani, kerron ensi viikosta alkaen aiheesta enemmin.


- Paula -







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti