perjantai 20. heinäkuuta 2018

Menestyksen aarrekartta?



Elämän aarteiden etsintää, vai toivomuslista?



Muistuttaako aarrekarttasi enemmän joulupukinkirjettä, 
kuin omaa tavoitelistaasi?


Oletko milloinkaan kuullut, tai lukenut ns aarrekartoista? Niitä askarrellaan puolittain hupina naistenlehtien ohjeiden mukaisesti tyttöporukan illanistujaisissa ja liimaillaan maailmanmatkakuvia ja kuvia kultaharkoista pahville, odottaen puolittain toiveiden toteutumista. Oletko itse toteuttanut sellaisen? Oletko toivonut jotain niin paljon, että ihme on tapahtunut?



Meillä jokaisella on salaisia haaveita ja toiveita, jotka kumpuavat tarpeesta tai varsin usein myös halusta tai turhamaisesta toiveesta. Olen kuullut usean vannovan niiden toimivan ja hiukan huvittuneena olen myös seurannut keskusteluja koskien niitä.



Itse en usko joulupukkiin, rahapuihin tai aarrekarttoihinkaan. Mutta uskon alitajunnan voimaan. Mutta mitä tällä kaikella on tekemistä fengshuin kanssa?


Mielen työkalut





Mieli on voimakas työkalu, jonka voi valjastaa käyttöönsä, kun sen osaa. Mieli on enemmän kuin vain ajatukset. Ajatukset ovat vain jäävuoren huippu; se mitä me luulemme ajattelevamme. Varsin harva ihminen on tietoinen alitajunnastaan ja siitä, kuinka alitajuntamme "vie meitä, kuin litran mittaa", myös ajatuksiamme.




Moni terapiamuoto perustuu juuri alitajunnan vyyhtien purkamiseen, jotta ihminen itse tiedostaisi ongelmansa ja voisi ratkaista ne. Jollekulle se on helppoa, toiselle se on vaikeaa. Meillä jokaisella on yksilöllinen suhde alitajuntaamme.




Fengshuin vanhimpia muotoja on sodankäyntiin kehitetty tekniikka, joka tunnetaan tämän päivän liike-elämässä Aasiassa kohtalaisen hyvin. Qi Men Dun Jia on menetelmä, jossa yhdistyvät fengshui ja vaativa ennusmenetelmä.



Qimen-luopan, kuva wikipedia
Qi Men Dun Jia' aa käytetään myös arjessa, käskemällä alitajuntaa. Menetelmässä on useita tasoja ja osa-alueita, aivan kuten ihmismielessäkin. Sanotaan, että menetelmän teho perustuu juuri alitajunnan luomaan apuun. Tätä harjoittelen ja testaan nyt.



Aarrekarttojen teho tai tehottomuus perustuu pitkälti siihen, kuinka aktiivisesti työskentelet tavoitteittesi tai haaveittesi eteen, sekä kuinka alitajuntasi työskentelee puolestasi. 


Fengshuin alkeiden ensimmäisessä osassa kirjoitin käsiteparista yin ja yang, joka on hyvin merkittävässä roolissa tutkiessasi itse omaa suhdettasi elämääsi ja tavoitteittasi elämässäsi.



Harva ymmärtää syvällisemmällä tasolla käsiteparin merkityksen; sen opiskelu vie aikaa ja vaatii jo ponnisteluitakin. Kirjoituksen yinistä ja yangistä löydät TÄÄLTÄ. 



Yin vai yang?





Ihminen on sikäli metka otus, että vaikka ihmisellä on mieli, kyky ajatella, tunteet ja myös vahva tahto viettiensä lisäksi, niin näiden ominaisuuksien käyttöprosentti on varsin vaatimaton. 



Tavoitteet mielessä kenties?


Miksi edes nähdä vaivaa, kun joku muu voi tehdä sen puolestasi? Haaveilu on helpompaa; lottovoitosta, uudesta autosta, matkasta, rahasta. 




Ero menestyjän ja ei kovin hyvin menestyneen yksilön välillä on aktiivisuustaso; menestyjä työskentelee aktiivisesti tavoitteidensa eteen. 


Tässä kohtaa kuulen mielessäni jo sora-ääniä; "- Teenhän minäkin valtavasti töitä!". - Kyllä, teet varmasti töitä, mutta passiivisella asenteella. 


Mielen tasolla työnteko on energianvaihtoa; vaihdat energiasi, eli työsi tuloksen, toiseen energiamuotoon, eli valuuttaan ja menestykseen. Passiivinen ihminen pyrkii minimoimaan luovuttamansa energian, jolloin myös vastine on minimoitu.



Paljon riippuu siitä, mitä tahdot, kuinka tahdot, kuinka vahva tahtosi on, kuinka sitkeästi työskentelet ja oletko myös valjastanut mielesi tahtomaan samaa!




Edesmennyt isoisäni suosi paljon sananlaskuja ja sain monesti häneltä viisauksia sananlaskujen muodossa, kun erehdyin lapsena kitisemään epäreilusta elämästä. 



" Kun on tahtoa, löytyy keinot " oli yksi hänen suosikki-fraaseja. Itse olen viljellyt sitä myös runsaasti, sillä siinä piilee viisautta.


Tahto vai halu?





" Kun on tahtoa " erottaa jyvät akanoista. Jos haluat esimerkiksi rikastua, sinun on tahdottava sitä aktiivisesti ja työskenneltävä sen eteen. 


Tässä kohtaa lukija saattaa alkaa kuumeisesti pohtimaan; miten se vaurausnurkka nyt aktivoitiinkaan? Karu totuus on, ettei vaurautta saa, mammonaa ei sada taivaalta, jos sijoitat rahapuun kaakkoon tai punaisia kynttilöitä vuositähti kahdeksikolle ja odottelet vain rikkauksia. On typerää edes kuvitella niin! 




" Kun on tahtoa " merkitsee selkeää tavoitetta. Jos haluat rikastua, sinun on tahdottava sitä niin paljon, että alat kehittää itseäsi ja taitojasi kyllin hyväksi, että sinun on mahdollista edetä työelämässäsi ja saat parempaa palkkaa.



Tai yrittäjän on tahdottava tarpeeksi, että kehittää taitojaan esimerkiksi markkinoinnin parissa, mikä auttaa menestymään. Tai ehkä tavallisen palkansaajan on tahdottava kylliksi vaurastumista, että alkaa etsimään ratkaisuja omasta rahankäytöstä. 




Saadaksesi raha kasvamaan, pelkkä toivominen ja mielikuva rahasta ei auta, 
vaan sinun on tehtävä konkreettisia ratkaisuja myös.



Tahto on se ratkaiseva tekijä siis, ei hyvä tuuri kuten lottovoitossa. Tahdon lisäksi, sinun on tiedostettava estosi. Useimmiten ihminen kieltää ongelmat; selitetään sitä ja tätä, vedotaan kummallisiin verukkeisiin miksi ei tahdo tarpeeksi, tai miksi koko maailma on häntä vastaan. 



Selitellessäsi alitajuntasi puhuu sinulle; kertoo sinulle asioita, jotka olet syöttänyt alitajuntaasi. Jos osaat ohjata alitajuntaasi kielloin, osaat myös ohjata alitajuntaasi myönteisesti. Mutta sekin edellyttää tahtoa...




Opiskelen paraikaa hyvin pragmaattisen opettajan johdolla ja hänen avullaan olen itse tehnyt valtavasti oivalluksia. Siitä, kuinka passiivinen ja aktiivinen, eli yin ja yang, työskentelevät koko ajan joko eduksemme, tai vastoin meitä. Me teemme valinnan. 



Aivan esimerkkinä voin kertoa nyt fengshuin vauraustähtien aktivoinnista. Usein vauraustähtiä aktivoidaan pyrkimyksenä saada lisää rahaa itselle. 



Ongelma vauraustähtien aktivoinnissa on se, että ne aktivoivat sinut myös kuluttumaan enemmän, jos odottelet passiivisena ihmettä. Tässä vaiheessa kannattaa sammuttaa se huonesuihkulähde olohuoneen nurkassa, sekä puhaltaa sammuksiin ne punaiset kynttilät.




Kun me puhumme fengshuissa aktivoinnista, se merkitsee alkusysäystä jollekin tapahtumalle, se merkitsee varsin usein mahdollisuuden ilmaantumista. 




Mutta vain itse päätät aktivoidutko työskentelemään puolesta tai vastaan tai teetkö passiivisen päätöksen olla reagoimatta tilanteeseen. 


Passiivinen ihminen asettaa rahapuun nurkkaan nököttämään ja odottaa ihmettä. Jota ei muuten tapahdu.


Aktivoitunut vauraustähti aktivoi ihmisen, joka havahtuu oman rahankäytön säätelyyn ja tekee ryhtiliikkeen, mahdollisesti opiskelee ilmaisella verkkokurssilla " Kuinka säästän ja sijoitan"  sekä tekee tietoisen päätöksen kohentaakseen taloudellista tilannettaan. 


Se on aktivointia. Ero on aktiivisuudessa ja passiivisuudessa, yin ja yang. Ehkä mietit asiaa seuraavan kerran, kun haaveilet rahasta.



Halu menestyä



Valtaosalla ihmisiä on halua menestyä tavalla tai toisella. Sana menestyä pitää sisällään yhtä paljon eri sisältöä, kuin on menestystä janoavia ihmisiä. Jokaiselle sana menestys merkitsee eri asioita. 



Jotta voisit menestyä, sinun on ensin määriteltävä itsellesi mitä haluat, miten haluat, miksi haluat ja kuinka paljon haluat menestyä, jotta voisit asettaa itsellesi tavoitteen.



Kun olet asettanut tavoitteen itsellesi, sinun on kysyttävä itseltäsi onko tavoitteesi realistinen. Mitä epärealistisempi tavoite, sen vaikeampaa sen saavuttaminen on ja sitä herkemmin annat periksi ja taannut takaisin haaveilu-asteelle.



Onko tämä sinun käyntikorttisi? Haluaisitko sen olevan?



Haluaminen ei siis yksinomaan riitä. Jotta saavuttaisit tavoitteesi, sinun on edettävä askel kerrallaan, tarvitset siis välitavoitteita. 



Välitavoitteiden saavuttaminen valaa sinuun uskoa ja itseluottamusta. Mutta sinun on nähtävä lopputuloksesi myönteisesti, muutoin alitajuntasi alkaa työskennellä sinua vastaan. Jos syötät jatkuvasti alitajunnallesi mielikuvaa riittämättömyydestä, silloin olet riittämätön.



Nyky-ihminen on kärsimätön ja usein myös hemmoteltu. Kaikki halutaan heti, mieluiten eilen, ja ehdottomasti ilman vaivaa. Internet on pullollaan tsi-menestysoppaita, joita selataan vimmaisesti, haluamatta kuitenkaan tehdä itse asioille mitään. 



Halutaan pilleri, jonka jälkeen toiveet on toteutettu. Halutaan uskoa satuihin, koska silloin ei tarvitse ottaa vastuuta pettymyksistä jotka on aiheuttanut itselleen. On niin paljon helpompaa vain antaa asioiden olla.



Menestys on tahtotila; joko tahdot menestyä, tai et. Kumpaa sinä tahdot?


  

 - Paula -


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti