torstai 21. kesäkuuta 2018

Juhannus, jussi, mittumaari




Keskikesän juhla



Juhannusruusu Suomen suvessa


Rakkaalla lapsella on monta nimeä sanotaan. Juhannus on pian ovella, mutta oletko milloinkaan pohtinut kuinka juhannuksen viettoon on alkujaan päädytty? Kirkko sijoitti ovelasti kirkkovuoden tärkeimmät juhlapyhät vanhojen pakanallisten juhlapäivien päälle, jotta pakanalliset tavat vähitellen häviäisivät. Juhannustahan vietetään Johannes Kastajan kunniaksi, mutta muistatko mitä juhannuksena alkujaan juhlittiin? 

Olen monesti ihmetellyt, kuinka muinaiskansat tunnistivat kesän pisimmän päivän? Tai keskitalven lyhyimmän? Brittein saarilla oli druideja, jotka tarkkailivat taivasta Stonehengessä ja varmaan myös muuallakin, päätellen päivän pituuden varjojen pituudesta. Tai näin kuvittelisin. Varmaan ovat myös tiirailleet yötaivastakin ja merkinneet maahan raapustellen missä tarkassa ilmansuunnassa aurinko nousee ja laskee horisontin yli.

Mahtoivatko myös meidän suomalaisugrilaiset esi-isät tunnistaa kesäpäivänseisauksen? Mielelläni ajattelen niin. Ehkä turha ja turhamainen ajatus, mutta  mielikuvitustani kutkuttava. Varsin monet muinaiskansat tunsivat maan liikkeet.

Vuoden eniten yang vuorokausi on kesäpäivänseisauksena


Tänään kesäkuun 21. päivänä klo 13.07 Suomen aikaa (tai klo 10.07 Greenwichin aikaa) aurinko paistaa hetken kohtisuoraa Kravun kääntöpiiriä ja on siis pohjoisimmillaan. Huomenna päivä on jo himpun lyhyempi ja auringon matka kohti Kauriin kääntöpiiriä on alkanut.


Ajan eri määreet


Ärsyttääkö sinua keväinen ja syksyinen kellojen siirtely? Minua se ärsyttää suunnattomasti. Toisaalta 24 tuntinen vuorokausi ja 60 minuuttinen tunti on varsin keinotekoinen tapa ilmaista aikaa. Mutta nykyelämässä yhtenäinen aika on välttämättömyys. Tarkemmin ajatellen tämä kellomme ilmaisema aika ei ole myöskään kovin tarkka. 

Aurinkokello

Jos ajattelemme astronomista aikaa, niin meillä on neljä tärkeää ja tarkkaa tapahtumaa astronomisen vuoden aikana; eli kesä- ja talvipäivänseisaukset sekä kevät- ja syyspäiväntasaukset. Ne ovat muodostaneet neljä aikaa ilmaisevaa kulmakiveä. Aurinkovuorokausi on eri mittainen näinä aikoina meillä Suomessa; kesällä pitkä ja talvella lyhyt. Ja kalottialueella ei aurinko kesällä laske lainkaan, tai talvella nouse ensinkään.

Nämä neljä astronomista aikaa ilmaisevat tapahtumat muodostavat neljä kulmakiveä myös eläinradalla. Trooppisella eläinradalla alkaa Kravun aika kesäpäivänseisauksesta ja kiinalaisella eläinradalla laukkaa Hevonen keskivaiheilla omaa ajanjaksoaan.

Kiinalainen eläinrata, eli maalliset oksat kuvina


Aurinko siirtyy kesäpäivänseisauksena Kravun merkkiin, eli 0,1 astetta Krapua vastaa 15,1 astetta kiinalaista Hevosen merkkiä. Jos olet sattunut syntymään esimerkiksi 24. kesäkuuta, länsimaisessa astrologiassa Aurinkosi sijoittuu Krapuun, mutta kiinalaisessa neljän pilarin astrologiassa kuukausipilarisi maallinen oksa (eli se ”eläin”) edustaa Hevosta.

Yin ja yang ajassa


Vuodenajat ja astronominen aika on toiminut aikoinaan lähtökohtana kiinalaiselle yin ja yang ajatukselle. Siinä missä yang edustaa maskuliiniprinsiippiä ja aurinkoa, yin edustaa feminiiniprinsiippiä ja kuuta. Kesäpäivänseisaus edustaa eniten yang-tilaa ja talvipäivänseisaus eniten yin-tilaa. Kevät- ja syyspäiväntasauksina päivän ja yö ollessa yhtä pitkät, yin ja yang ovat harmoniassa. Liki kaikkien tuntema taiji-symboli kuvaa juuri tätä suurta aikaa; musta täplä valkoisessa pisarassa kuvaa yinin syntymää yangissa ja päinvastoin. 

Yin ja yang edustavat talvea ja kesää


Kiinalaisen eläinradan merkit Hevonen ja Rotta sijoittuvat kesä- ja talvipäivänseisauksen aikaan. Siksi nämä eläinradan merkit edustavat sekä yin että yang elementtiä. Ulkoisesti molemmat merkit edustavat yangia, mutta sisäisesti yiniä.

Jos ajattelemme että kiinalaisen eläinradan merkit edustavat paitsi vuodenaikoja, niin ne edustavat myös ilmansuuntia ja eri elementtejä. Hevosen merkkiin liittyy tuli ja ilmansuunnista etelä. Hevosta vastapäätä eläinradalla on Rotta, joka edustaa vesielementtiä ja pohjoisen ilmansuuntaa. Hevonen ja Rotta ovat vastakkaisissa ilmansuunnissa ja käytämme ilmaisua yhteentörmäys. Länsimaisessa astrologiassa käytetään ilmaisua oppositio, kun kaksi planeettaa ovat vastakkain eläinradalla.

Kokko kesäpäivänseisauksena


Hevosen maallinen oksa kuvaa tulen elementtiä, joka manifestoituu kesäpäivänseisauksena. Aurinko edustaa suurta yang tulta ja juhannuskokko suurta yin tulta. Liekö yhteensattumaa, että kesäpäivänseisausta on juhlittu kokkoja polttamalla, vai ihmisen vanhaa yhteyttä maailmankaikkeuteen.

Hyvää juhannusta!

- Paula -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti