torstai 27. syyskuuta 2018

Pätkiikö?



Kun yhteys pätkii



Michelangelon Aatamin luominen Sikstuksen kappelissa Vatikaanissa. Kuva pixabay.


Joey Yap vertaa yhteyttämme ympäröiviin energioihin wifiin; kun yhteys on hyvä, kaikki toimii kuten pitää, kun yhteys pätkii, myös toimintakykymme pätkii. Kaikesta ei voi syyttää fengshuita tai tähtiä, vaan katse on käännettävä omaan sisimpään ja yhteyteen itseen. Sekin yhteys voi pätkiä välillä!


Meillä myrskyää, tai vähintäänkin tuulee navakasti ja puuskittain. Radiosää on heikohko, mikä vaikuttaa internet-yhteyteen. Pätkivä netti on raivostuttava, varsinkin kun olisi kirjoitettava blogia pitkästä aikaa.


Kirjoittaminen ei ole oikein sujunut sitten Singaporen matkani; en ole oikein motivoitunut ja tuntuu vaikealta tuottaa sisältöä. Väsyttäisikin. Väsymyksestä syytän täysikuuta, astrologisesti haasteellista yhteenottovuotta ja tietysti lentäviä tähtiäkin. Helppoa ja kätevää. Vikahan ei tietenkään ole minussa!


Planeetat vinksallaan aurinkokunnassa? Kuva pixabay.


Olen väsähtänyt, koska olen ylikuormittunut. Olen ylikuormittunut, koska teen kaikkea liikaa. Teen kaikkea liikaa, koska minua kuormitetaan ulkoapäin. Hetkinen! Kuormitetaan ulkoa? Hyvin perinteinen ja kätevä selitystapa luistaa vastuusta! 


Olen kuormittunut, koska en osaa sanoa ei. Olen kuormittunut, koska ruoskin itseäni ja vaadin itseltäni paljon. Vaadin itseltäni paljon, koska tunnen itseni arvottomaksi, jollen täytä vaatimuksia. Omiani. 


Miksi tunnen itseni arvottomaksi? Tässä yhteydessä olisi helppoa syyttää vanhempieni kasvatusmenetelmiä, mutta totuus on, että yhteyteni itseeni ei ole eheä. 


Jumalan syyttävä sormi? Vai omani? 


Missä siis vika, kun yhteys pätkii? Lukijani eivät ehkä tiedä, että olen myös astrologi. Kiinnostuin astrologiasta jo lapsena; olinhan jo tenavana tietoinen siitä, että sisäinen minä ja ulkoinen minä on kaksi eri asiaa ja "jokin" joko ohjaa meitä ihmisiä, tai olemme "ohjelmoituja".


Kuvittelemme helposti, että meillä on päätäntävalta elämässämme. Onhan meillä aivot, tunteet ja mieli! Ajattelemme rationaalisesti, olemme fiksuja ja kekseliäitä, joten on päivänselvää, että me ihmiset teemme valintamme tietoisesti ja tukeutuen monipuoliseen informaatioon.


Vai onko sittenkään niin?


Teemme lapsesta asti valintoja ja olemme myös alttiit ympäröivien ihmisten valinnoille. Jokainen valinta, olkoon oma tai toisen oma, johtaa toiseen valintaan, joka vuorostaan johtaa kolmanteen valintaan jne.


Valitsemme reagoida tai olla reagoimatta. Sen valinnan seuraus voi vaikuttaa moneen ihmiseen, jolloin heillä on edessään valinta reagoida tai olla reagoimatta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan on kyse binääristä toiminnasta: yksi ja nolla. Yin ja yang.


Binäärikieli 1 ja 0. Kuva pixabay.

Näin ajatellen väittäisin meidän olevan sekä ohjelmoituja, että ulkoa ohjailtavissa. Kun sisäinen ohjelmointi ja ulkoinen ohjaus ovat ristiriidassa, syntyy ristiriitainen tilanne. Ohjelmamme ehkä kehottaa olla reagoimatta, mutta ulkoinen ohjaus kehottaa reaktioon.


Olen hiljattain aloittanut vaativat qimendunjia-opinnot. Qimendunjia on ennusmenetelmä, joka kuvaa yhtälailla sisäistä ohjelmaa, kuin ulkoista ohjausta. Menetelmä on ns neliulotteinen, jossa neljättä ulottuvuutta kuvaa alitajunta. Kyllin kokenut tulkitsija voi sen avulla myös ennakoida tapahtumia ja ajankohtia tapahtumille. Sen pisteen saavutan aikaisintaan kymmenen vuoden opiskelun ja harjoittelun jälkeen.





Qimendunjia auttaa ymmärtämään ihmisen staattisen, ns kohtalon-kartan myötä alitajuisia motiiveja ja valintoja. Oma arvottomuuden tunteeni ei johdu kasvatusmenetelmistä yksistään, vaan myös sisäisestä ohjelmastani, tekemistäni valinnoista ja arvomaailmastani. Tekemäni valinnat ovat seurausta ohjelmoinnistani. Onneksi voin ohjelmoida itseni yhä uudelleen. Määrättyyn pisteeseen asti. Kortit on kuitenkin ennalta jaettu, kuinka pelaan niillä, on itsestäni kiinni.


Ote qimen kohtalon-kartasta.


Astrologian avulla voimme tutkia myös sisäisiä voimiamme ja yhteyttämme itseemme; mikä energiatyyppi vaikuttaa mitenkin ja milloin. 


Kiinalainen neljän pilarin astrologia, jota siis harjoitan, on hyvin käytännönläheinen ja tutkimalla persoonaan vaikuttavia arkkityyppejä ja niiden keskinäisiä suhteita, voi varsin pitkälle myös ratkoa ongelmia.


Mutta kuten kaikella on kaksi puolta, yin ja yang, myös ongelmienratkaisussa on sisäinen ja ulkoinen ratkaisu. Kun ajattelen itseäni ja arvottomuuden tunnetta, joka ajoittain muistuttaa itsestään, ulkoinen (aktiivinen yang) ratkaisu on kieltäytyä kuormituksesta. Sisäinen (passiivinen yin) ratkaisu on uudelleen ohjelmoida sisäinen minä. Aktiivinen muuttuu passiiviseksi ja passiivinen aktiiviseksi. Sitähän kehitys on. Molemmat ratkaisut ovat välttämättömät kehityksen tähden. 


Aivan kuten kukin hämähäkki kutoo omaa ainutlaatuista verkkoaan, me ihmiset punomme omaa elämänlankaamme. Mutta me voimme muuttaa punosmalliamme aina tarpeen ja elämäntilanteen mukaan. Muutokseen ei tarvita kuin motivaatiota! Kuva pixabay.

Passivoituisiko, vai aktivoituisiko? Kas, siinäpä kysymys! 




- Paula -










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti