lauantai 19. tammikuuta 2019

Maasian vuodelle 2019



Mitä maasian vuosi tuo mukanaan?






Pidin vuosiluennon Suomen Fengshui ry:lle tammikuun alkupuolella, kertoen alkavan vuoden energioista ja teemoista niin fengshuin, kuin neljän pilarin astrologian kannalta. Aloitan neljän pilarin osuudella. Kuvailen lyhyesti kunkin päivänmestarin ja maallisen oksan teemat. Haluan huomauttaa, että kyse on pikemminkin horoskoopista, eikä niinkään oikeasta vuositulkinnasta. 


Neljän pilarin astrologia on huomattavasti monimuotoisempaa, kuin horoskoopit. Mikäli kiinnostuit mahdollisesta vuositulkinnasta, ota yhteyttä kirjoittajaan.


Kiinalainen neljän pilarin astrologia on näennäisen simppeli astrologinen menetelmä, mutta monimuotoisuus yleensä yllättää harrastajan. Horoskooppeja laaditaan usein näin vuoden vaihteessa luvaten "yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista" kaikille maallisille oksille. Totuus on kuitenkin se, ettei osuvia horoskooppeja voi laatia.


Mikäli et tiedä tai tunne neljää pilariasi, käytä laskuria Suomen Fengshui ry:n sivustolla: http://fengshui.fi/


Syntymäkarttasi vuosipilari vastaanottaa ensimmäisenä ulkoa tulevan energian ja siksi horoskooppeja laaditaan vuosipilarin mukaan. 


Vuosipilari voi olla sidottu liittoon tai yhteenottoon kartan dynaamista osaa kuvaavan onnenpilarin kanssa, jolloin horoskooppi ei enää ehkä päde. Tämä on tärkeä muistaa. Horoskooppi on vain suuntaa antava ja voi olla hyvinkin epätarkka. 


Päiväpilarin taivaallinen runko kuvaa ihmistä itseä, minää, ja siitä käytetään nimitystä päivänmestari. Taivaalliset rungot neljän pilarin kartan ylärivissä kuvaavat puhdasta energiaa, joka ottaa muodon maallisessa oksassa.


Päivänmestari, eli syntymäpäivän taivaallinen runko, voi olla vahva tai heikko riippuen kartan ympäristöstä, eli muista pilareista. Heikko tai vahva päivänmestari ei kuvaa ihmisen vahvuuksia tai heikkouksia mitenkään! Heikko päivänmestari on usein aikaansaavempi, sillä kartan ympäristö luo sisäistä painetta.


Vahvalla päivänmestarilla on useimmiten oman elementin edustajia kartalla useita, tai on syntynyt oman elementin vuodenaikaan, tai päivänmestarin "äiti-elementtiä" löytyy kartalta runsaasti. 


Heikkoa päivänmestaria voi heikentää runsas "lapsi-elementti", eli ilmaisu, tai runsas omaisuus- tai valta-elementti. Päivänmestari rajoittaa omaisuus-elementtiä ja valta-elementti puolestaan rajoittaa päivänmestarin elementtiä.


Tutustu elementtien kiertokaavioon, niin voit laskea päivänmestariasi tukevien ja heikentävien elementtien määrän. Huomautan, että ohjeet ovat suuntaa antavia. Joskus päivänmestarin vahvuuden määrittäminen on hyvin vaikeaa.



Maasian vuoden taivaallinen runko on pehmeä yin-maa ja vuoden maallinen oksa on sika, joka pitää sisällään yang-veden ja yang-puun. Näitä elementtejä luetaan suhteessa päivänmestariin.


Päivänmestarit



Maasian vuosi on suhteellisen suotuisa maalle, vahvalle tulelle, sekä vahvalle metallille. Vuosi on haasteellinen heikolle tulelle sekä heikolle metallille. Puulle ja vedelle vuosi on neutraali. 

Vesi-päivänmestareille Ren ja Gui maavuosi lisää vastuuta sekä paineita ja kommunikointivaikeuksia esimiesten ja eri virkalaitosten tahoilta. Varsinkin kesäkuukaudet voivat uuvuttaa. Sian oksa antaa kuitenkin tarvittavaa tukea selviytyä haasteellisemmasta ajasta. Vuosi on luultavasti edellistä vuotta helpompi, mutta ongelmaksi voivat koitua epäselvät vastuut ja vaativat ystävät. Vuosi voi tuoda tullessaan myös muutoksia työelämään. Vesi-naisille maavuosi voi tuoda miesonnea. 


Puu-päivänmestareille Jia ja Yi alkava vuosi voi nostaa talousasiat tarkastelun alaiseksi. Heikon puun kannattaa pyytää apua talousasioiden hallintaan, sillä siihen on varsin otollinen tilaisuus. Vahva puu voi tehdä harmillisia talouspäätöksiä, jos on kovin optimistinen. Vuosi voi tuo tullessaan yllättäviä mahdollisuuksia opiskella ja kaikkea itsensä kehittämistä kannattaa harjoittaa. Hiukan raskaan koiran vuoden jälkeen sian vuosi luo puu-ihmiselle tarvittavaa sosiaalisuutta ja optimismia. Puu-mies voi kokea naisonnea vuoden aikana.



Tuli-päivänmestareille Bing ja Ding sian vuosi voi olla ihana ja kamala; heikko tuli voi kokea uupuvansa työtakkansa ja vastuidensa alla, kun taas vahva tuli voi kohdata työelämässä palkitsevia haasteita ja vastuita. Heikolle tuli-ihmiselle vuosi voi luoda tarpeen opiskella, jotta pystyisi paremmin vastaamaan vastuuta vaativiin haasteisiin. Sian oksa edustaa auktoriteetteja ja uraa tuli-ihmisille, joten vuoden energioiden luoma paine kohdistuu lähinnä tuli-ihmisen työelämään. Tuli-naiset saattavat kokea olevansa puun ja kuoren välissä, yrittäessä sovittaa yhteen työelämän parisuhteen vaatimuksiin.


Maa-päivänmestarit Wu ja Ji voivat yllättäen huomata olevansa odotettua paremmassa taloudellisessa tilanteessa. Taloudellisia sijoituksia tehdessä kannattaa olla huolellinen, varsinkin sopimusten kanssa. Maa-miehillä voi olla haasteita avioelämässä, varsinkin jos puoliso haluaa luoda uraa. Maa-ihmiset saattavat kokea ongelmia kommunikoinnissa ja ystävyyssuhteissa. Edeltävään vuoteen verrattuna maa-ihmiset voivat kokea vuoden epävakaana, mikä saattaa lisätä huolestuneisuuden tunnetta.


Metalli-päivänmestareille Geng ja Xin vuosi voi olla varsin suotuisa. Heikon metallin tuki ei ole kuitenkaan yhtä vakaa ja voimakas kuin edeltävänä vuonna. Vahva metalli sen sijaan voi kokea jopa huojennusta saadessaan väylän ilmaisulle jokseenkin pysähtyneen oloisen vuoden jälkeen. Metalli-mies voi kokea pienoista toivoa naisonnesta. Metalli-ihmisille vuoden teema on ura ja vauraus, mutta heikolle metalli-ihmiselle voi myös ilmetä tarve opiskella ja kehittää itseään, tosin opinnot saattavat olla enemmän omatoimi-opintoja ja ilmaisuun tai taloushallintoon painottuneet.


Maalliset oksat





Rotta: Alkavana sian vuotena rotalla on mahdollisuus laajentaa tuttavapiiriään ja opetella työskentelemään ryhmässä. Aloitteellisena ja seurallisena rotta voi tosin huomata aiheuttaneensa tahattomasti hämminkiä ympäristössään turhan suorasukaisella ilmaisullaan. Diplomaattisella käytöksellä rotta voi saavuttaa suuria vuoden aikana. Vuosi voi olla käänteentekevä uralle; todelliset johtajantaidot voivat puhjeta kukkaan, kunhan rotta vain muistaa, ettei ole yksin veneessä. Tänä vuonna ura voi todella lähteä nousukiitoon, kunhan rotta vain keskittyy oleelliseen ja työskentelee lujasti tavoitteidensa eteen. 


Härkä: Härälle vuosi on rennompi kuin edeltävä vuosi. Vapautuneempana härkä on myös luovempi ja itseluottamus talouden suhteen on parempi. Vuosi voikin olla härälle varsin vauras. Sinnikkyys työelämässä ei jää huomaamatta ja etenemismahdollisuudet ovat hyvät. Vuosi voi tuoda härälle uusia tuttavuuksia ja laajenneen lähiympäristön, kunhan härkä kannustetaan liikkeelle. Liiallinen paikallaanolo voi aiheuttaa aloillaan viihtyvälle härälle yksinäisyyden tunnetta. Härälle vuosi voi tuoda iloisia tapahtumia, kunhan vain uskaltaa rentoutua hieman ja ottaa tilaisuuksista vaarin! 


Tiikeri: Tiikeri kohtaa alkavana vuonna loistavia mahdollisuuksia niin työelämässä, kuin yksityiselämässä. Vauhdikkaita elämänkäänteitä, matkoja ja uusia kokemuksia, uusia tuttavuuksia ja laajentunutta perspektiiviä. Mutta kaikella on hintansa ja varsinkin harkitsemattomilla hankinnoilla ja kiivaalla elämäntahdilla. Tiikerin tulisi yrittää hillitä impulsiivisuuttaan rahankäytössä, sillä se voi todellakin johtaa ongelmiin vuoden aikana. Sinkku-tiikeri voi kohdata partnerin vuoden aikana; ainakin mahdollisuudet ovat hyvät. 


Jänis: Maasian vuosi jää luultavasti jänikselle mieleen onnellisena vuotena, jolloin elämä sujuu kuin tanssi! Jänikselle vuosi tuo onnea ja menestystä niin yksityiselämään, työelämään, kuin taloudelliseenkin elämään. Sinkku-jäniksellä on oiva mahdollisuus löytää kumppani ja suhteessa elävät jänikset saavat kokea onnellisia tapahtumia. Tämä vuosi voi olla se, jolloin jänis rohkaistuu ottamaan haasteita vastaan rohkeammin, tai rohkaistuu toteuttamaan pitkäikäisiä haaveitaan. 


Lohikäärme: Lohikäärmeen raskain aika on jo takanapäin, mutta sian vuosi menee vielä osittain toipuessa yhteenottovuodesta koiran kanssa. Lohikäärmeelle rennompi elämänote tuo myös loistavia mahdollisuuksia edetä uralla ja saavuttaa kunnianhimoisia tavoitteita. Lohikäärmeen taloudelliset näkymät ovat myös hyvät. Sinkuilla on myös loistavat mahdollisuudet tavata elämänkumppani! Aktiivinen lohikäärme saattaa löytää seurustelukumppaninsa vaikkapa matkoilta, sillä sian vuosi suosii matkustelua. 


Käärme: Käärme voi kohdata varsin rajua vastustusta elämässään tänä vuonna. Luvassa on niin kateutta kuin kiusantekoakin. Yhteenottovuodesta huolimatta käärme voi menestyä, kunhan pyrkii sopeutumaan nöyrällä asenteella. Käärmeen terveys saattaa kärsiä liiallisesta yrittämisestä; ankaran vastustuksen vastatoimena käärme yrittää taistella raivokkaammin. Kaikkia ylilyöntejä tulisi välttää ja valita keskitie. Talous voi tuottaa ongelmia, joten kukkaronnyörit tulisi pitää visusti kiinni. Käärmeellä on luontainen kaukokaipuu, joka voi käydä ylivoimaiseksi vuoden aikana. Matkat kannattaa suunnitella suurella huolellisuudella ja vakuutus on syytä pitää voimassa! 


Hevonen: Energinen hevonen saattaa tuntea tarpovansa tervassa sian vuonna! Vuosi on yhtä vuoristorataa, joka ei sovellu heikkohermoisille! Tunne-elämä voi tuntua raskaalta ja hitaalta. Elämästä saattaa puuttua mielekkyys ja inspiraatio ja yleinen tunne voi olla jopa lannistunut. Auktoriteetit ja byrokratia vaativat kohtuuttomasti energiaa ja yleinen ilmapiiri edellyttää uusitumista, mihin hevosella ei olisi voimavaroja mielestään. Vastustaminen uuvuttaa, joten elämässä on kohdattava omat haasteet hiljaisuudessa, jotta löytäisi elämälle uuden suunnan ja uudistuneen energian ja inspiraation. Vuosi ei tuo mukanaan suurempaa draamaa, mutta energiavajetta kylläkin. Hevosen tulisi kiinnittää suurempi huomio terveyteensä. 


Vuohi: Vuohelle uusi vuosi tuo mukanaan rennompaa ja iloisempaa mieltä ja vähemmän vastustusta. Vuoden edetessä vuohi toi avartaa näkemyksiään uusissa maisemissa ja uusien ystävien avulla. Vuohelle sian vuosi edustaa luovuutta ja onnea. Vauraus seuraa tyytyväisyyttä ja menestys koputtaa ovea, jos vain sinnikkäästi ja iloisella mielellä ponnistelee tavoitteidensa eteen. Paikoilleen juuttuvalle, passiiviselle vuohelle voi vuosi tuntua raskasmieliseltä ja tahmealta; lääke siihen on liike ja luovuus!


Apina: Apinalle uusi vuosi tuo kirjaimellisesti uudet kujeet; lisääntynyt luovuus voi luoda myös hyviä mahdollisuuksia talouden parantamiseksi, mutta se vaatii huomattavaa keskittymistä. Luovuus lisää herkästi myös apinan kujeilua ja kurittomuutta, joka voi kääntyä itseään vasten. Apinan tulisikin pitää kielensä kurissa ja opeteltava huomioimaan myös yksityiskohtia. Tuhlailuun taipuvaiselle apinalle vuosi voi olla tuskallisen opettavainen; lompakko on syytä pitää visusti piilossa, mikäli haluaa välttyä konkurssilta! Liikkuvaiselle apinalle vuosi voi lisätä matkustelua, mikä lisää tapaturmariskiä myös. 


Kukko: Kukkoa suositaan edelleen opintoihin kannustavalla energialla. Uusia näkökulmia ja raikkaita ajatuksia, lisääntynyttä luovuutta ja ulospäinsuuntautuneempaa itseilmaisua. Tosin kärkkään kukon on syytä hillitä kieltään ja pyrittävä diplomaattisempaan kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Vuosi voi tuoda mukanaan mukavaa taloudellista etua opinnoista seuranneiden parantuneiden ansaitsemismahdollisuuksien myötä. Tänä vuonna kannattaa suorittaa kesken jääneet opinnot loppuun ja kerätä mahdolliset diplomit, joita kukko voikin ylpeänä esittää työhuoneessaan! 


Koira: Koiralle vuoden teema ovat kumppanit ja perhe. Edeltävä vuosi oli uuvuttava ja raskasmielisyys ja eristäytyneisyys saattoi vaivata koiraa. Nyt on aika suotuisampi seurustelulle ja perhekin kaipaa jo kipeästi huomiota. Koiralle vuosi voi tuoda kuitenkin harmeja pikkusieluisilta ihmisiltä, mutta silti mieliala on korkeampi kuin edeltävänä vuonna. Talous saattaa olla epävakaa, joten optimistisen koiran tulee käyttää harkintaa hankintoja tehdessä. Vuosi voi tuoda koiralle yllättäviä uusia suhteita, joten sinkuilla on hyvä mahdollisuus löytää partneri! 


Sika: Sika ei pääse helpolla omana vuotenaan; tiedossa on kaikenlaisia harmeja, joista osa on peräti itseaiheutettuja. Mukavuudenhalu ja ylellisyyden kaipuu saattaa johtaa tuhlailuun, turhiin riitoihin ystävien ja perheen kesken ja harmillisiin takaiskuihin työelämässäkin. Mikään ei oikein ota sujuakseen, varsinkaan yhteistyö. Työelämässä voi ilmetä masentavaa kilpailua ja kommunikointi esimiesten kanssa saattaa takkuilla. Mieliala voi vaihdella ja nukkuminen voi osoittautua haasteelliseksi. Terveydestään sian tulisi huolehtia huolellisemmin ja erityisesti tulisi kiinnittää huomiota epäterveellisiin tottumuksiin.


Teksti ja kuvat muokattu Suomen Fengshui ry:n vuosiluennon käsikirjasta; copyright Paula Parjo ja Suomen Fengshui ry.

Maasian vuosi alkaa 4.2.2019


- Paula -








maanantai 31. joulukuuta 2018

Quo vadis?



Minne menet?






Elätkö elämääsi vai kuvitteletko vain eläväsi sitä? Oletko milloinkaan pysähtynyt miettimään kuka olet, mistä tulet tai minne olet menossa? Valitsitko oikean polun elämässäsi, vai polun joka vain johti harhaan? Oletko milloinkaan pohtinut, miksi olet?


Nelisenkymmentä vuotta sitten tutustuin astrologiaan ensimmäistä kertaa. Vaikka olinkin vain lapsi, minusta oli kaikin tavoin luontevaa ajatella, että olemme osa maailmankaikkeuden suuruutta ja meissä on salainen koodi, jonka purkamalla voimme tutkia niin fyysistä olemustamme, kuin sieluamme.


Näin kalenterivuoden päätteeksi moni meistä ihmisistä vilkuilee menneeseen aikaan, "ynnäten elämänsä karmisesta kirjanpidosta kredit- ja debet -tilejä", lainaten ammattiastrologi Erkki Lehtirantaa. 





Minä en ainoastaan ole vilkuillut kuluneen vuoden tilejä, vaan pikemminkin tämän fyysisen elämäni tilejä. Puntaroiden vaakakupissa valintojani.


Joku voisi väittää minun kärsivän viidenkympin kriisistä, mutta itse koen olevani muodonmuutoksen tilassa jälleen. Tasaisin välein luon nahkani, kuten Käärme neljän pilarin kartassani. Ilman näitä uudistumaan pakottavia energioita en olisi kuka olen. En tietäisi minne olen menossa, tai edes mistä olen tulossa.


Joka kahdestoista vuosi olen joutunut kohtaamaan samat muutosenergiat ja kokemukseni eivät ole mitenkään mieltä ylentäviä. Minulta onkin kestänyt viisikymmentä vuotta ymmärtää, että kasvoihini kirjaimellisesti hierotaan keräämääni karmaa.


On tunnettu tosiasia, ettei ole ilmaisia lounaita. Kaikesta tulee maksaa. Tavalla tai toisella. Olen valinnut aiemmassa elämässä sen helpommalta näyttävän tien ja siitä tyhmästä valinnasta maksan nyt. 


Kaikki eivät usko sielunvaellukseen, kuten itse teen. Kaikki eivät myöskään usko karmaan. Kaikki valintamme vaikuttavat elämäämme, mutta myös tuleviin elämiimme. 


Länsimaista astrologiaa tuntevat tunnistavat mainitsemani kahdentoista vuoden syklin Saturnuksen sykliksi. Neljän pilarin astrologiassa kukin pilari kohtaa kahdentoista vuoden välein yhteenoton.





Jos ihmisen neljän pilarin kartta on rakenteeltaan kuten omani, kohtaa kolme vuotta perätysten rankkoja muutosenergioita. Länsimaisen kartan haltija ehkä tunnistaa stelliumiin kohdistuvat kovat tekijät. Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. 


Kulunut vuoteni on ollut ihana, kamala, raskas, uuvuttava, opettava, vapauttava, herättävä. Seuraava vuosi ruoskii loputkin lihat luista nahanvaihtoa tehdessä. Mutta se on hinta uudelle elämälle ja sen maksan mielelläni. 


Vaikka vuosi on ollut raskas ja uuvuttava, niin olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. Olen saanut opiskella ja matkustella, kokea ihmeellisiä oivalluksia ja tavata upeita ihmisiä! Olkoon seuraava vuoteni yhtä jännittävä!





En ole aina kyennyt halutulla tavalla päivittämään blogia, tai myöskään pitämään kiinni tavoitteistani asiakkaitani kohtaan. Olen kuitenkin kiitollisuudella huomannut, että ymmärrystä on riittänyt kohdatessani energia- ja aikavajetta.


Alkava vuosi tuo mukanaan edelleen syventäviä opintoja, opintomatkoja ja uusia innostavia aiheita. Uudet aiheet inspiroivat aina ja kevätkaudelle onkin luvassa Suomen fengshui ry:n tarjoamana Yijing-kurssi, jossa paneudutaan kiinalaisille niin merkitykselliseen ennusmenetelmään. 





Yijing, eli Muutosten klassikko, on Raamatun ohessa maailman eniten tutkittu kirja. Muutosten klassikon opiskelu tuo lisämausteensa metafysiikkaan, sillä heksagrammeilla voidaan kuvailla myös neljän pilarin astrologiaa. Tuleva kurssi järjestetään Helsingissä viikonloppukurssina ja se tulkataan suomeksi, eikä kurssi edellytä mitään aiempia opintoja. 


Ensi keväänä lähden myös Malesiaan opiskelemaan toista ikiaikaista ennusmenetelmää, qimendunjiaa. Tästä mahdollisuudesta jään kiitollisuudenvelkaan metafysiikasta innostuneelle ystävälleni Susannalle.


Alkavaan vuoteeni kuuluu lisäksi Purppuratähden astrologian opiskelu; kurssin olen jo ehtinyt aloittaa, mutta sen loppuunsaattaminen jää Maasian vuodelle. Edustaahan Sian maallinen oksa viimeistä oksaa järjestyksessä ja näin ollen keskeneräisten asioiden valmiiksi saattamista.


Tammikuussa pidän yhdistyksellemme vuosiluennon Maasian vuodesta ja sen mukana tuomistaan energioista. Luento striimataan, mutta on vain yhdistyksen jäsenille saavutettavissa striimauksena. Liittymällä Suomen fengshui ry:n jäseneksi, saat jäsenetuna mahdollisuuden kuunnella luentoja vaikka kotisohvalta! 





Vuosiluennon lisäksi olen alustavasti tavattavissa Kiinalaisen Uudenvuoden tapahtumassa Helsingissä 4. helmikuuta. Kannattaa seurata fengshui-yhdistyksen tapahtumakalenteria myös. Helmikuussa yhdistys on yleensä myös ollut Minä Olen messuilla.


Alkuvuoteni on siis varsin vauhdikas. Opiskeltuani kaiken opiskeltavissa olevan metafysiikan saralla, jäljelle jäävät enää lisäkokemuksen kerääminen ja opettaminen. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Uteliaisuudella ja luottamuksella kuitenkin suhtaudun tulevaisuuteen!


Kiitän lukijoitani yhteisestä matkastamme tähän asti ja toivotan Teille 


Onnea, menestystä, rakkautta ja viisautta Uudelle Vuodelle 2019!





















 

 


 

torstai 6. joulukuuta 2018

Villakoiran ydin kiinalaisessa astrologiassa



Neljän pilarin vieras kieli






Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Se pitää hyvin paikkansa tutkiessa astrologiaa. Kohtalon neljä pilaria on kiinalainen astrologinen menetelmä, joka on kuin länsimaisen astrologian etäinen serkku. Kieli on tutun oloinen, mutta murre vieras. Kommunikointi voi tuottaa ongelmia niin tulkitsijalle kuin tulkittavalle.



Käytyäni kirjeenvaihtoa hiljattain erään astrologian harrastajan kanssa jäin pohtimaan yleiseen kommunikaatioon liittyviä ongelmia. En ole ensinkään varma, puhuimmeko samoista teemoista edes. Itselläni oli tunne, että yritän kuvailla aitaa, kun taas vastaanottaja halusi nähdä aidan seipään.


Astrologina minun on nähtävä sekä aita, että aidan seiväs ja sen lisäksi vielä paljon muutakin, aina maisemaa myöten. Mutta en voi puhua seipäästä, kun asiakas tarkoittaa aitaa, vaikka luuleekin tarkoittavansa aidan seivästä. Ongelmana on siis pitkälti kommunikointi ja viestin ymmärtäminen.


Villakoiran ytimen löytäminen on ajoittain haasteellista, kun yhteistä kieltä ja kommunikointia rajoittaa niin "luullun, kuin kuullun ymmärtäminen". 


Kiinalaisen astrologian termit eivät ole suomenkielessä yhtä vakiintuneita, kuin länsimaisen astrologian. Hämmennystä aiheuttavat lisäksi elementtien ja laatujen samankaltaisuus, mutta kuitenkin erilaisuus. 


Oman mausteensa keitokseen tuovat käsitykset maallisista oksista, joihin viitataan virheellisesti kiinalaisena eläinratana, tai pelkästään "eläiminä". Horoskoopit ovat horoskooppeja, astrologia astrologiaa.


Luuloja ja käsityksiä






Meillä kaikilla on luuloja ja käsityksiä itsestämme, enkä minä ole poikkeus. Itse pidän omaa ilmaisuani selkeänä, johdonmukaisena ja vahvana. Minä siis luulen, että ilmaisen itseni helposti ymmärrettävästi. 


Mutta jos lukija ja kuulija resonoivat eri energioita, eri taajuudella, on ymmärrettävää että syntyy vaikeuksia. Se on verrattavissa oikean radiotaajuuden löytämiseen; jos megaherzit eivät vastaanottimessa ja lähettimessä ole samat, radiosignaali säröilee.


Kiinalainen astrologia, tarkoitan tällä neljää pilaria, on näennäisen yksinkertainen astrologinen menetelmä. Mitä syvemmin aiheeseen perehtyy, sen runsaammalta ja monimutkaisemmalta se alkaa tuntua. 



Joulukuun 4. 2018 pilarit.


Alussa on vain neljä pilaria, kahdeksan yksinkertaista merkkiä, jotka edustavat ihmistä itseään ja ihmisen sisäistä ympäristöä. 


Vähitellen ympäristöstä löytyy sävyjä ja syvyyksiä, rakenteita, muotoja; se alkaa muistuttaa maisemaa. Valoa ja varjoa, liikettä ja hiljaisuutta. Sieltä löytyy myös kanssakulkijoita, koti ja isänmaa, salaiset haaveet ja piilotetut motivaatiot.



Neljän pilarin karttaa luetaan kuin maisemaa, jossa on jokin vallitseva säätila. Sääolosuhteet muuttuvat alati, mutta maisema on sama.


Neljän pilarin astrologiassa onnenpilarit ovat kymmenen vuoden kestoisia dynaamisia jaksoja, joilla kuvataan ihmisen kehitysvaiheita. Näiden jaksojen aikana jokin teema on ajankohtaisempi kuin muut; se vaikuttaa ja ohjaa ajatusmaailmaa, motivaatiota ja toiminnantarvetta. Kun tähän tietoon lisätään vuosi- ja kuukausipilarit, saamme ikään kuin tarinan. 


Voimme lukea tarinaa aina loppuun asti, mutta emme tiedä kertojan valintoja tarinassa; mitä tarinaa kertoja haluaa kerrottavan. 


Neljän pilarin perusteemat



Taivas, ihminen, maa.


Neljän pilarin astrologiassa koko tulkinta perustetaan viiden teeman ja kymmenen hengen ympärille. Nämä teemat ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan päivänmestarin toverit, ilmaisu, omaisuus, valta ja suojelija *. Näitä teemoja tutkitaan suhteessa toisiinsa ja päivänmestariin. Kukin teema omaa yin ja yang polariteetin, joka vastaa teeman henkeä. 


Päivänmestarin vahvuus ja karttatyyppi ratkaisevat, onko teema suotuisa vai epäsuotuisa päivänmestarille. Tämän lisäksi on tutkittava kunkin hengen ominaisuuksia, sillä epäsuotuisa teema voi pitää sisällään suotuisamman hengen ja päinvastoin. 


Eri onnenpilarien aikana päivänmestarin vahvuus voi vaihdella suurestikin, riippuen karttatyypistä. Vuosittaista ja kuukausittaista vaihtelua voi olla niin paljon, että yksittäinen kuukausi, tietyn vuoden ja onnenpilarin aikana voi olla hyvinkin ratkaiseva elämän suuntaa ajatellen. Mitä päätöksiä ihminen silloin tekee, sitä ei voi ennustaa. 

Kukin teema omaa yksinkertaistetun merkityksen, joka valitettavan usein tulkitaan myös yksinkertaistetusti. Yksinkertainen sana pitää sisällään hyvin laajan kirjon merkityksiä, jotka voivat kuvailla niin sisäistä, kuin ulkoista energiaa samanaikaisesti.


Tämä näennäinen menetelmän yksinkertaisuus on myös ongelmallinen. Sen seurauksena tulkinnan monipuolisuutta ja syvyyttä aliarvioidaan herkästi. 


Villakoiran ydin


Päivänmestarin elementtiä ja polariteettia luetaan suhteessa ympäristöön.  


Kukin teema kuvaa elementin suhdetta päivänmestariin. Päivänmestari on ihminen itse, "minä", joka ilmentää joko yin tai yang elementtiä ajatusmalleiltaan, motivaatioltaan ja toimintamalleiltaan. Tätä energiaa ohjaa niin ihmisen sisäiset, kuin ulkoisetkin henget. 


Sisäiset henget ovat usein ulkoisten henkien, eli energioiden kasvattamia; kuvitelkaa sisarusparvea, jota samat vanhemmat ohjaavat ja kasvattavat. Kukin lapsi on yksilö, joka vastaa vanhemman ohjaukseen ja rajoituksiin eri tavoin, mutta perheen arvot ja kasvuympäristö on kaikilla sama. 


Kuitenkin sisaruksista kasvaa hyvin erilaisia aikuisia, jotka kokevat maailman hyvin yksilöllisesti. Aivan kuten perheen sisarukset, nämä sisäiset henget kehittyvät eri elämänkokemusten myötä eri tavoin ja eri elämänvaiheissa niillä on eri funktioita. 


Päivänmestarin oma elementti kartassa kuvaa tovereita, sisaruksia ja hengenheimolaisia, mutta myös sitä energiaa ja voimaa ympäristössä, joka puhuttelee, tuntuu luontaisesti tutulta ja mikä resonoi ajatusmaailman ja "minän" tarpeiden ja elementin mielikuvan kanssa.



Päivänmestari on yksi taivaallisista rungoista, joka edustaa puhdasta elementtiä, joko yin tai yang muodossa. Kuvassa aukeama kirjasta, joka kuvaa yin maata Ji' tä.


Ilmaisu edustaa kaikkea minkä päivänmestari tuottaa. Useinhan ilmaisuksi mielletään yksinkertaistetusti työ ja lapset, mutta ilmaisua ovat myös tunteet, ajatukset, ideat ym. abstraktit tuotokset, kuten aatteet ja ideologiat. Ilmaisua edustaa tietysti myös kaikki konkreettinen tekeminen, jonka avulla synnytetään jotain fyysistä.


Ilmaisu edustaa ihmisen luovuutta, olkoon sitten insinöörin kekseliäisyydestä tai vaikka kotirouvan järjestelmällisestä kodinhoidosta kyse. Järjestelmällisyys ei suinkaan sulje pois luovuutta.


Ilmaisu ilman rajoitusta tuottaa paljon, mutta ilman järkevää sisältöä tai merkitystä. Voimakkaan suojelijan rajoittama heikko ilmaisu on epävarma ja estynyt. Ilmaisu on kaikista teemoista itserakkain, sillä jokainen rakastaa lapsiaan.
  

Omaisuus teemana edustaa kaikkea mitä päivänmestari hallitsee ja mikä on syntynyt ilmaisun avulla. Rahaa ja palkkatuloa tietysti, mutta teema on huomattavasti monipuolisempi laadultaan. 


Itseasiassa omaisuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan taitoja ja ominaisuuksia, joita päivänmestari hallitsee ja joiden avulla voi elättää itsensä. Ne taidot ja ominaisuudet eivät ole aina omat, vaan päivänmestari voi käyttää myös muiden taitoja ja ominaisuuksia omiensa lisäksi, aivan kuten voi käyttää muiden rahoja tuottamiseen. 


Miespuoliselle päivänmestarille omaisuutta edustaa myös aviovaimo, jolloin mies käyttää naista tuottamaan jälkeläisiä. Päivänmestari hallitsee ja rajoittaa omaisuutta.





Karrikoiden voidaan sanoa, että omaisuus on kuin tv:n kaukosäädin; se kenen hallussa kaukosäädin on, hallitsee kanavat. Omaisuus hallitsee ja rajoittaa suojelijaa, jolloin omaisuus valitsee kuinka suojelija tukee päivänmestaria.   



Valta-teema on omaisuus-teeman ohessa eniten väärinkäsitettyjä. Omaisuus luo vallan. Ajatellessa valtaa monen mieleen pulpahtaa ajatus pomoista ja poliitikoista. Toki he käyttävät valtaa, mutta valta edustaa kaikkea mikä rajoittaa ja hallitsee päivänmestaria. 


Valtaa edustaa siis ihmisen itsehillintä, pelot, rajoittavat sairaudet, itsekritiikki jne. Mutta valtaa edustaa myös vastuu, sekä tarve ja halu vaikuttaa. Vallan edustajia ovat myös esimerkiksi virkavalta ja valtio. Naiselle valta edustaa myös aviomiestä, sillä naisen on katsottu olleen miehen omaisuutta.


Suojelija on vallan synnyttämä ja edustaa teemoista kaikkea sitä, joka ravitsee päivänmestaria. Se edustaa kasvatusta, koulutusta, taustaa, kotia, harrastuksia ja terveyttä. Suojelija edustaa siis kaikkea sitä mikä vahvistaa päivänmestarin itseluottamusta ja terveyttä, sekä kaikkea mikä kasvattaa päivänmestaria.  


Mutta se edustaa myös päivänmestarin kykyjä ja taipumuksia suojella heikompia, kasvattaa, opettaa ja tukea. Suojelija on yhtälailla lempeä äiti, kuin ankara opettajakin.


Suojelija hallitsee ja rajoittaa ilmaisua. Koulutus ja kokemus takaa, että päivänmestari ei tuota pelkkää hölynpölyä tai ideoita, joita ei voi toteuttaa.


Kuinka teemat ilmenevät



Ilmaisua on paitsi ammatissa toimiminen, myös pukeutuminen ja koristautuminen. Vaatteiden värivalinnoilla lähetetään sanattomia viestejä muille ihmisille.


Kun kirjoitan tätä blogi-postausta, esitän itsestäni kaikki teemat lukijalle. Esitän ajatuksiani ja kirjoituksen avulla ilmaisen itseäni. Ilmaisuni avulla kuvailen hallitsemiani taitoja, eli kuvaan omaisuuttani. Kirjoitukseni tavoite on vaikuttaa lukijaan, eli käytän valtaani. Mutta minä myös opetan, jotta lukija ymmärtäisi paremmin mitä haluan kertoa.



Tämähän kuulostaa varsin yksinkertaiselta vielä. Huomioitavaa on myös teemojen keskinäiset suhteet. Päivänmestari ja toverit rajoittavat omaisuutta. Ilmaisu rajoittaa valtaa. Suojelija rajoittaa ilmaisua. Omaisuus rajoittaa suojelijaa.



Kyse on siis dynaamisesta kokonaisuudesta, jossa eri elementit esiintyvät teemoina, aktivoiden eri henkiä. Mutta eri henget eivät ole suinkaan tasa-arvoisia; jokaisessa kartassa vaikuttavat niin "rosvot kuin poliisitkin".


Kutakin karttaa hallitsevalla päivänmestarilla on niin hyödyllisiä avustajia, kuin harmillisiakin vastustajia. Nämä henget pyrkivät vaikuttamaan päivänmestarin toimiin ja päätöksiin. 


Juuri nämä henget ovat niitä sarjakuvien "pieniä enkeleitä ja piruja" jotka kuiskivat ihmisen korvaan olkapäällä istuen, painien vallasta ja mahdollisuudesta vaikuttaa ihmisen mieleen.


Aku Ankka puntaroi vaihtoehtojaan, hyödyllisen ja harmillisen hengen yrittäessä vaikuttaa päätökseen. Kuva pinterest.


Harmillinen henki vaikuttaa päivänmestariin harmillisesti; se saa ihmisen tekemään huonoja ratkaisuja ja tekoja, jotka voivat vahingoittaa itseä. 


Hyödyllinen henki pyrkii avustamaan päivänmestaria, jotta ihminen tekisi viisaita päätöksiä omaksi eduksi. 


Kartan henkiä voi tutkia arkkityyppeinä, jotka vaikuttavat ihmiseen. Nämä arkkityypit voivat olla keskenään hyvääkin pataa, mutta on aikoja kun jokin näistä on määräävässä asemassa ja voi aiheuttaa runsaastikin hämminkiä ja nokkapokkaa, mikä synnyttää sisäistä kitkaa ja ristiriitaa ihmisessä, tai peräti tarvetta paeta tilannetta.


Jokainen päivänmestari kokee elämässään ajanjaksoja, jolloin kokee runsaasti hankaluuksia ja vastoinkäymisiä. Tällöin voi kartan hyödyllinen henki, joka on siis päivänmestarin avustajahenki, olla sidottu liittoon tai yhteenottoon. 


Jos kartta on tasapainoinen, voi hyödyllinen henki muuttua harmilliseksi hengeksi onnenpilarin vaihtuessa, tai päinvastoin. 


Neljän pilarin astrologian mekanismien ymmärtäminen vaatii runsaasti harjaannusta ja ymmärrystä siitä kuinka eri henget toimivat keskenään. 



Analyysin teko vaatii aikaa ja kuhunkin karttaan syventymistä. Näennäisen yksinkertainen menetelmä on kaikkea paitsi yksinkertainen.




Temppelin erikoisuus Langzhongissa on nk. luuvaaka, jonka avulla arvioitiin vauvan elinikäodote ja terveys, perustaen arvio vastasyntyneen neljän pilarin karttaan ja syntymäpainoon.


* Sanasto on fengshuimestari Päivi Vilkin suomentama ja käytän hänen luomia termejä yleisesti.


- Paula -