maanantai 31. joulukuuta 2018

Quo vadis?



Minne menet?






Elätkö elämääsi vai kuvitteletko vain eläväsi sitä? Oletko milloinkaan pysähtynyt miettimään kuka olet, mistä tulet tai minne olet menossa? Valitsitko oikean polun elämässäsi, vai polun joka vain johti harhaan? Oletko milloinkaan pohtinut, miksi olet?


Nelisenkymmentä vuotta sitten tutustuin astrologiaan ensimmäistä kertaa. Vaikka olinkin vain lapsi, minusta oli kaikin tavoin luontevaa ajatella, että olemme osa maailmankaikkeuden suuruutta ja meissä on salainen koodi, jonka purkamalla voimme tutkia niin fyysistä olemustamme, kuin sieluamme.


Näin kalenterivuoden päätteeksi moni meistä ihmisistä vilkuilee menneeseen aikaan, "ynnäten elämänsä karmisesta kirjanpidosta kredit- ja debet -tilejä", lainaten ammattiastrologi Erkki Lehtirantaa. 





Minä en ainoastaan ole vilkuillut kuluneen vuoden tilejä, vaan pikemminkin tämän fyysisen elämäni tilejä. Puntaroiden vaakakupissa valintojani.


Joku voisi väittää minun kärsivän viidenkympin kriisistä, mutta itse koen olevani muodonmuutoksen tilassa jälleen. Tasaisin välein luon nahkani, kuten Käärme neljän pilarin kartassani. Ilman näitä uudistumaan pakottavia energioita en olisi kuka olen. En tietäisi minne olen menossa, tai edes mistä olen tulossa.


Joka kahdestoista vuosi olen joutunut kohtaamaan samat muutosenergiat ja kokemukseni eivät ole mitenkään mieltä ylentäviä. Minulta onkin kestänyt viisikymmentä vuotta ymmärtää, että kasvoihini kirjaimellisesti hierotaan keräämääni karmaa.


On tunnettu tosiasia, ettei ole ilmaisia lounaita. Kaikesta tulee maksaa. Tavalla tai toisella. Olen valinnut aiemmassa elämässä sen helpommalta näyttävän tien ja siitä tyhmästä valinnasta maksan nyt. 


Kaikki eivät usko sielunvaellukseen, kuten itse teen. Kaikki eivät myöskään usko karmaan. Kaikki valintamme vaikuttavat elämäämme, mutta myös tuleviin elämiimme. 


Länsimaista astrologiaa tuntevat tunnistavat mainitsemani kahdentoista vuoden syklin Saturnuksen sykliksi. Neljän pilarin astrologiassa kukin pilari kohtaa kahdentoista vuoden välein yhteenoton.





Jos ihmisen neljän pilarin kartta on rakenteeltaan kuten omani, kohtaa kolme vuotta perätysten rankkoja muutosenergioita. Länsimaisen kartan haltija ehkä tunnistaa stelliumiin kohdistuvat kovat tekijät. Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. 


Kulunut vuoteni on ollut ihana, kamala, raskas, uuvuttava, opettava, vapauttava, herättävä. Seuraava vuosi ruoskii loputkin lihat luista nahanvaihtoa tehdessä. Mutta se on hinta uudelle elämälle ja sen maksan mielelläni. 


Vaikka vuosi on ollut raskas ja uuvuttava, niin olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. Olen saanut opiskella ja matkustella, kokea ihmeellisiä oivalluksia ja tavata upeita ihmisiä! Olkoon seuraava vuoteni yhtä jännittävä!





En ole aina kyennyt halutulla tavalla päivittämään blogia, tai myöskään pitämään kiinni tavoitteistani asiakkaitani kohtaan. Olen kuitenkin kiitollisuudella huomannut, että ymmärrystä on riittänyt kohdatessani energia- ja aikavajetta.


Alkava vuosi tuo mukanaan edelleen syventäviä opintoja, opintomatkoja ja uusia innostavia aiheita. Uudet aiheet inspiroivat aina ja kevätkaudelle onkin luvassa Suomen fengshui ry:n tarjoamana Yijing-kurssi, jossa paneudutaan kiinalaisille niin merkitykselliseen ennusmenetelmään. 





Yijing, eli Muutosten klassikko, on Raamatun ohessa maailman eniten tutkittu kirja. Muutosten klassikon opiskelu tuo lisämausteensa metafysiikkaan, sillä heksagrammeilla voidaan kuvailla myös neljän pilarin astrologiaa. Tuleva kurssi järjestetään Helsingissä viikonloppukurssina ja se tulkataan suomeksi, eikä kurssi edellytä mitään aiempia opintoja. 


Ensi keväänä lähden myös Malesiaan opiskelemaan toista ikiaikaista ennusmenetelmää, qimendunjiaa. Tästä mahdollisuudesta jään kiitollisuudenvelkaan metafysiikasta innostuneelle ystävälleni Susannalle.


Alkavaan vuoteeni kuuluu lisäksi Purppuratähden astrologian opiskelu; kurssin olen jo ehtinyt aloittaa, mutta sen loppuunsaattaminen jää Maasian vuodelle. Edustaahan Sian maallinen oksa viimeistä oksaa järjestyksessä ja näin ollen keskeneräisten asioiden valmiiksi saattamista.


Tammikuussa pidän yhdistyksellemme vuosiluennon Maasian vuodesta ja sen mukana tuomistaan energioista. Luento striimataan, mutta on vain yhdistyksen jäsenille saavutettavissa striimauksena. Liittymällä Suomen fengshui ry:n jäseneksi, saat jäsenetuna mahdollisuuden kuunnella luentoja vaikka kotisohvalta! 





Vuosiluennon lisäksi olen alustavasti tavattavissa Kiinalaisen Uudenvuoden tapahtumassa Helsingissä 4. helmikuuta. Kannattaa seurata fengshui-yhdistyksen tapahtumakalenteria myös. Helmikuussa yhdistys on yleensä myös ollut Minä Olen messuilla.


Alkuvuoteni on siis varsin vauhdikas. Opiskeltuani kaiken opiskeltavissa olevan metafysiikan saralla, jäljelle jäävät enää lisäkokemuksen kerääminen ja opettaminen. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Uteliaisuudella ja luottamuksella kuitenkin suhtaudun tulevaisuuteen!


Kiitän lukijoitani yhteisestä matkastamme tähän asti ja toivotan Teille 


Onnea, menestystä, rakkautta ja viisautta Uudelle Vuodelle 2019!





















 

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti