keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Arkkityyppiset lentävät tähdet

 

Kuinka lentävät tähdet vaikuttavat meihin? 



Tähdenlento


Se qi, mikä tulee ulko-ovesta mukanamme, kantautuu kaikkialle ja leimaa aktiivisten, eli yang-tähtien, käytöstä. Passiiviset tähdet, eli yin-tähdet, ovat tilassa vaikuttavia hiljaisia tähtiä, jotka eivät liiku. Kun me nukumme, tai istumme sohvalla katsomassa televisiota, nämä hiljaiset yin-tähdet ympäröivät meidät ja vaikuttavat meidän tunteisiin ja mielialoihin. Kun me olemme aktiivisia ja teemme jotain, esimerkiksi laitamme ruokaa tai kirjoitamme sähköpostia, meihin vaikuttavat yang-tähdet. Yang-tähdet ikään kuin kulkeutuvat vanavedessämme liikkuessamme tilassa ja liikkeen myötä ne aktivoituvat. Aktivoiduttuaan ne vaikuttavat meidän tekemisen tarpeeseen. Tähtien vaikutus ilmenee arkkityyppisenä käytöksenä ihmisessä.



Ovesta lentävät tähdet
Lentäviä tähtiä on kovin vaikea kuvailla ja ymmärrän hyvin, että fenghsui-harrastuksen tai -opintojen alussa, on hyvin vaikea hahmottaa, mitä qi on ja miten se vaikuttaa ihmiseen.


Lentäviä tähtiä on passiivisia yin-tähtiä, joita kutsutaan myös vuoritähdiksi. Lisäksi on aktiivisia yang-tähtiä, joita kutsutaan vesitähdiksi. Nämä asustelevat kotonasi ja työpaikallasi.


Lisäksi on olemassa vuosi- ja kuukausitähtiä, jotka ovat ikään kuin vieraina talossa asuville tähdille. 


Kaikki tämä qi seurustelee paitsi keskenään, mutta myös sinun kanssasi! 



Kun sinä käperryt peiton alle ja nukut, makuuhuoneesi yin-tähti vaikuttaa unimaailmaasi ja alitajuntaasi. Se vaikuttaa ihmissuhteisiisi, tunteisiisi ja terveyteesi.


Kun touhuat keittiössä tai olohuoneessa, näissä tiloissa vaikuttava yang-tähti leijailee kannoillasi ja pyrkii vaikuttamaan sinuun. Se pyrkii vaikuttamaan tekemisiisi ja toimintaasi ja ajatuksiisi.


Vuosi- ja kuukausitähden vaikutus on välitön ja neutraalimpi, kuin tilassa pysyvästi asuvien tähtien vaikutus. Vuosi- ja kuukausitähdet voivat olla vieraiksi melko vaativiakin.


Kirjoitin edellisessä artikkelissani lentävien tähtien ominaisuuksista. Artikkelin löydät TÄÄLTÄ.


Kuinka tähdet käyttäytyvät?



Lentävillä tähdillä on ominaisuuksia, jotka ilmenevät sinun ja minun käytöksessä. Olet varmasti joskus vieraillut jossain talossa, missä huomaat ahdistuvasi? Tai jossain määrätyssä paikassa ärtymyksesi useimmiten herää? Tai vastaavasti haluaisit vain nauttia rauhasta ja hyvästä olosta laiskana jossain toisaalla?


Tilat missä vietät paljon aikaa, vaikuttavat eniten sinuun. Vaikka siivouskomerossasi olisi kodin suotuisimmat tähdet, niin jollet aktiivisesti vietä aikaa siellä, et saa käyttöösi kaikkea sitä tähtien luomaa potentiaalia.



Viettäisitkö sinä aikaa komerossa tai vinttivarastossa?


Länsimaisessa fengshuissa, tai New Age fengshuissa, puhutaan usein erittäin harhaanjohtavasti "aktivoinnista", pyrkimyksenä hyödyntää tähden potentiaali.


Aktivointi tarkoittaa aina ja ilman poikkeuksia, yang-tähden tai vuosi- ja kuukausitähden hyödyntämistä toiminnalla. Asettamalla kuolleita esineitä, ei voi "aktivoida" mitään, korkeintaan muistuttaa itseään jostakin.


Lentävien tähtien ominaisuuksia voi tietoisesti hyödyntää. Päättämätön ihminen voi saada lisää päättäväisyyttä asettuessaan esimerkiksi #6:lle. Tai arka ihminen voi saada lisää rohkeutta #3:sta. Yhtälailla saamaton ihminen voi hyödyntää aloitteellisuuteen #3 tai #9.


Viettäessämme pitkiä aikoja erityisen tähden seurassa, alamme ilmentämään enemmän tähteen tai tähtiyhdistelmään liitettyä arkkityyppistä käytöstä.


Yin-tähdet vaikuttavat hitaasti ja yleensä kuluu kuukausia, ennen kuin niiden vaikutus on ilmeinen.


Yang-tähtien vaikutus on nopeampaa, riippuen paljon tähdestä. Maa-tähdet ovat hitaampia, puu-tähdet nopeampia.


Vuosi- ja kuukausitähtien vaikutus on yleensä välitön, jos kyse on nopeista tai aggressiivisista tähdistä.


Tähtien arkkityypit



Ahnas susi #1



Haddock ja Nuuskamuikkunen
Kuvat wikipedia
Tämä tähti ilmenee arkkityyppisesti miehenä, joka ei viihdy paikoillaan, tai ei halua sitoutua tai karttaa vastuuta. 


Kulttuurista tunnetuista hahmoista esimerkiksi Tove Janssonin Nuuskamuikkunen ilmentää #1:n myönteisiä piirteitä, kuten viisautta ja kommunikointikykyä. Nuuskamuikkunen on vapaa sielu, joka haluaa vaeltaa. 


Toinen kulttuurihahmo, Tintin seikkailut sarjakuvista tuttu Kapteeni Haddock ilmentää enemmän tähden kielteisiä piirteitä; karkeaa ilmaisua, alkoholismia, sekä pelkotiloja.


Julkisuuden henkilöistä esimerkiksi poliitikkona pitkän uran tehnyt Ilkka Kanerva ilmentää tähden piirteitä. Kanerva on tunnettu paitsi poikamaisena naistenmiehenä, myös supliikkimiehenä. 


Nämä arkkityyppien kuvaukset auttavat toivottavasti sinua tunnistamaan itsessäsi tai lähipiirissäsi tähden vaikutus. Kaikkia edellä mainittuja hahmoja yhdistää myös yksi tekijä; ylevyys. Ykköstähdelle ominaista on epäitsekäs avulaisuus.


Suuri portti #2


Kakkostähteä pidetään epäajankohtaisista tähdistä toiseksi pahimpana, sillä sen katsotaan lyhentävän ihmisen elämää sairauksilla ja kurjistavan eloa köyhyydellä.



Meillä suomalaisilla on Kalevalassa kakkostähden pahimpia piirteitä edustava arkkityyppi, Pohjan akka, Louhi Pohjolan emäntä. Louhi on ehdoton matriarkka, kateellinenkin ja synnyttää sairauksia ja vitsauksia ihmisille vaivaksi.



Gallen-Kallela: Sammon puolustus vasemmalla (kuva wikipedia), kuvaten Louhea ja Väinämöistä. 
Kuva oikealla Muumimamma, kuva www.moomin.com


Tähden lempeämpiä piirteitä edustaa Tove Janssonin kirjoista tuttu Muumimamma. Muumimamma touhuaa taloudessa, ylläpitäen perheen arkea, numeroa vaivastaan tekemättä. Muumimamma edustaa #2 aina väskyä ja essua myöten.


Ajatellessani kakkostähteä arkkityyppinä, mielessäni pyörii mielikuva tasavaltamme entisestä presidentistä Tarja Halosesta. Hän ilmentää tähden arkkityyppiä hyvin; hänellä on vakaa persoona, joka huokuu hiljaista äidillistä voimaa.


Kakkostähti edustaa ennen kaikkea työteliästä ja aikaansaavaa, vaatimatonta henkeä. Tähdelle on ominaista vastuuntunto ja voima, sekä hiukan vanhoilliset arvot.



Säästetty palkka #3




Kolmostähti kuvaa aikuista miestä, jolla yleensä on jonkin verran vaikutusvaltaa ja kokemusta. Kolmostähti on energinen, uhmakas ja kestävä. Tähdellä on yhtä lailla sankarin, kuin antisankarin piirteitä.



Pahimmillaan arkkityyppiä edustaa kaikkien rakastama Aku Ankka, jolla on lyhyt pinna ja sähäkkä luonne. Aku on hyvinkin aggressiivinen, vaikkakaan ei ole pahantahtoinen ja on varsin kiintynyt perheeseensä.


Aku ja Reino Tolvanen Rokan Anttina. Kuvat www.akuankka.fi ja wikipedia



Suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimpia kirjahahmoja on Väinö Linnan Tuntematon sotilas -kirjan hahmo alikersantti Antti Rokka. Rokka edustaa vastuullista, kokenutta ja taitavaa sotilasta, joka ei "kuvia kumartele" ja näin ollen uhmaa esimiehiään. Karismaattisena ja arvokkaana sotilaana hänen rohkeutta ja niskoittelua jopa ihaillaan.


Julkisuuden henkilöistä kolmostähden arkkityyppiä edustaa erittäin hyvin jääkiekkolegenda Teemu Selänne, joka on luonut pitkän uran fyysisesti vaativan urheilulajin parissa. Selänne on myös saavuttanut suuria palkkioita urheilijana.


Kolmostähti omaa rohkeutta ja staminaa, mutta myös melkoisesti karismaa. Kolmostähti kuvaa myös arjen sankareita ja optimismia. 


Kirjallinen käyrä #4


Nelostähti edustaa kirjallisuuden lisäksi kaupankäyntiä, joskaan se ei ole yhtä aggressiivinen, kuin kolmostähti. Tähdelle on ominaista joustavuus ja päättämättömyys.


Tähteä kuvaava arkkityyppinen hahmo löytyy jälleen suomalaisesta kirjallisuudesta: Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset kirjassa esiintyy nuori kaunis opettajatar Ilona Ahlgren, joka saa kylän miesten päät pyörälle ja lopulta tunnistetaan avionrikkojaksi. Nelostähti liitetään vahvasti romantiikkaan.


Muumi-kirjojen luoja Tove Jansson edustaa arkkityyppistä nelostähteä luovana ja boheemina kirjailijana ja kuvataiteilijana. Lisäksi Janssonin liberaali sukupuolielämä, kuvaa myös hyvin nelostähden rohkeutta.


Lenita Airisto ja Tove Jansson. Kuvat wikipedia


Nelostähti liitetään paitsi kauneuteen ja älykkyyteen, myös taloudellisiin kykyihin. Näitä piirteitä edustaa mainiosti talouselämän grand old lady Lenita Airisto, joka paitsi entisenä missinä, myös diplomiekonomina ja talouden tietokirjailijana on todellinen nelostähden ruumiillistuma!


Turmeltumaton #5


Viisi-keltainen liitetään epäajankohtaisena tähtenä maa-elementin kielteisimpiin piirteisiin kuten ahneuteen, korruptioon ja vallanhaluun.


Simpsonit satiirisarjan Mr. Burns, joka on siis Springfieldin ydinvoimalan upporikas, suuruudenhullu omistaja ja sydämetön riistäjä, edustaa Viisi-keltaisen arkkityyppiä mainiosti.


Mr. Burns ja Mr. Trump. Kuvat wikipedia
Viitostähden arkkityyppiä edustaa niin  ulkomuodoltaan, kuin käytökseltään Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump. Hänen arvaamaton käytöksensä, lyhytnäköisyytensä työyhteisössään ja julkisesti ilmennyt vallanhalunsa, sekä yksinvaltiaan eleensä kuvaavat erittäin hyvin Viisi-keltaisen kielteisiä piirteitä.


Kublai-kaani. Kuva wikipedia
Historiallisista johtohenkilöistä on helppo löytää arkkityyppiä edustavia hahmoja; tyranniaa on harjoitettu pitkään ja hartaasti. Viisi-keltaisen myönteisempiä puolia sen sijaan harvemmin kuvaillaan, mutta  esimerkiksi mongolihallitsija Kublai-kaani edustaa poikkeusta sikäli, että hän arvosti suuresti oppineisuutta, eri uskontoja, kaupankäyntiä ja hän pyrki edistämään yleistä hyvinvointia, vaikka hallitsijana olikin ankara.


Sotaretki #6


Kuutostähden arkkityyppi löytyy luultavasti jokaisesta suvusta; hän on perheen pää, jämerä ukko, jonka sana on laki. Hän on hiukan vanhoillinen ja pitää itsepintaisesti kiinni pinttyneistä käsityksistään. Halutessaan hän on aikaansaava.


Takavuosien poliittisen satiirisarjan Itse Valtiaat henkilögalleriasta löytyy useampikin herkullinen arkkityyppi, mutta hahmoista Paavo Lipponen kuvaa ehkä parhaiten kuutostähden arkkityyppiä aina olemusta myöten.

Vasemmalla Tylypahkan rehtorin Albus Dubledoren roolissa 
Michael Gambon,kuva wikipedia. Oikealla Itse Valtiaat satiirisarjan 
Sauli ja Paavo, kuva youtube


Fiktiivisistä kirjahahmoista J.K.Rowlingin Harry Potter kirjojen oikeamielinen auktoriteetti, rehtori Albus Dumbledore on mainio kuutostähden arkkityyppi. Dumbledorella on omat haasteensa, mutta pyrkii ratkaisemaan ongelmat kaikkien eduksi, suosimatta ketään erityisesti.


Suomen valtionpäämiehistä moni edustaa arkkityyppisesti kuutostähteä, mutta mielestäni ehkä eniten presidentti Kyösti Kallio. Hän edusti hyvin sovinnollista ja maltillista linjaa epäitsekkäästi kaikissa toimissaan, teki erittäin vaikeita päätöksiä uransa aikana ja oli tinkimätön ja vastuullinen johtaja.


Kuutostähdelle ominaista on kyky tehdä päätöksiä ja seistä niiden takana, sekä myös tarvittaessa uhrautua. Arkkityyppi ei ole luontaisesti vallanhaluinen, vaan omaa johtajan hyviä ominaisuuksia.

Armeijan tuho #7



Seiskatähti tunnetaan myös Murtuneena sotilaana. Tähti edustaa pehmeää metallia, joka ei kestä rasitusta. Tyypillisesti seiskaan liitetään juuri poliittiset takinkääntäjät, rintamakarkurit, sekä loikkarit.


Seiskatähti edustaa parhaimmillaan arkkityyppisesti Liisaa, Lewis Carrolin lastenkirjasta Liisan seikkailut Ihmemaassa. Liisalla on rikas mielikuvitus ja arkkityypin älykkyys, sekä ymmärrys nokkelista sanoista.


Seiskatähden kielteisiä piirteitä kuvaa arkkityyppisesti Disney-hahmo Milla Magia, joka kuvaa viekasta, kostonhaluista ja ahnetta noitaa.


Karita Mattila, kuva www.omj.fi ja Milla Magia, kuva wikipedia


Suomalaisia arkkityypin edustajia on useita, mutta ehkä tunnetuin on sopraano Karita Mattila. Arkkityyppi edustaa fiksua ja filmaattista naista, jolla on paitsi puheenlahjoja, myös laulajan lahjoja. Arkkityypillä on myös diivan elkeitä. 


Vasen avustaja #8



Kahdeksan-valkoinen on kuutos- ja ykköstähden ohessa suotuisimpia tähtiä, joilla on vähiten kielteisiä ominaisuuksia. Kasitähden suurin heikkous on mukavuudenhalu; se on kohtalaisen laiska, vaikkakin hyväntahtoinen tähti.


Arkkityyppistä kasitähteä kuvaa Veikko Huovisen kirjahahmo Konsta Pylkkänen Havukka-ahon ajattelijassa. Arkkityyppi on ennen kaikkea suuria pohdiskeleva ajattelija ja erakkouteen taipuvainen maailmanparantaja ja idealisti.


Havukka-ahon ajattelija, Konsta Pylkkäsen roolissa Kai Lehtinen, 
kuva yle.areena. Oikealla naurava buddha-patsas, kuva wikipedia


Kasitähteä voi myös kuvitella nauravana Buddhana, joka hyväntuulisena ja maailmaa syleilevänä istuu tyytyväisenä vuorellaan, mietiskellen syntyjä syviä.


Elävän elämän kasitähden arkkityyppiä edustaa mm psykologi ja elämäntaidon filosofiaa opettava Tony Dunderfelt, joka on tullut julkisuudessa tutuksi ns rakkaus-psykologina. Arkkityyppisesti kasitähti on ennen kaikkea hyväntahtoinen humanisti.


Ottaen huomioon, että kasitähti edustaa ajankohtaista vauraustähteä, se on varsin saamaton itsekseen. Kasi tarvitsee avukseen #9 inspiraatioksi, #3 aloitteellisuuteen, #6 päättäväisyyteen ja loppuunsaattamiseen ja #1 ylevinä ja avuliaina ihmisinä. Vaurastuminen kasitähden avulla edellyttää sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja hartiavoimin punnerrusta tuloksien eteen.


Oikea avustaja #9


Ysitähti on tulevaisuuden hallitseva tähti ja toimii inspiroivien esikuvien kautta parhaiten. Jos ihailet suunnattomasti jotakuta, ota hänet esikuvaksesi ja pyri kehittämään itseäsi ihailun kohteen kaltaiseksi.


Inspiraation arkkityypiksi käy kuka hyvänsä, vaikka mummosi, tai minun ihailema super-mummo, tanssiopetuksen pioneeri ja yrittäjä Aira Samulin. Airan elämänilo, draivi ja valovoima on huikea! Kaikki Airasta mainitut piirteet kuvaavat muoti-uran lisäksi #9. Hän on inspiroinut suomalaisia pian 80 vuotta, eikä todellakaan jätä ketään kylmäksi!


Viikingit-sarjan Lagerthan roolissa Katheryn Winnik. 
Kuvalähde vikings.wikia. 
Arkkityypiksi ja inspiraation kohteeksi käy hyvin myös Viikingit sarjan hurja kilpineito Lagertha, joka edustaa vahvaa, itsenäistä naissoturityyppiä. Häntä ihaillaan ja pelätään, sillä hänellä on itseluottamusta ja karismaa. Mutta hän ilmentää myös #9 kielteisempiä piirteitä; raivokasta kilpailuviettiä, kostonhimoa ja juonittelua.


Aira Samulin vasemmalla, kuva wikipedia. Oikealla 
Johanna Tukiainen, kuva yle
Tyypillisiä ysitähteä edustavia kielteisiä arkkityyppejä ovat julkisuuteen pyrkivät henkilöt, jotka tekevä kaikkensa pysyäkseen myös julkisuudessa, esimerkiksi tanssija-laulaja-viihdyttäjä ja bloggaaja Johanna Tukiainen. Tukiainen ei niinkään edusta inspiroivaa idolia, vaan kiusallista vastakohtaa, joka herättää ihmisissä pikemminkin myötähäpeää.


Ysitähti on perusluonteeltaan positiivinen tähti, mutta kovin epävakaa. Ysitähden seuralaisen ollessa epäajankohtainen, ysi usein ilmentää kielteisiä piirteitään. 



Arkkityyppien yhdistäminen 



Kun me luemme lentäviä tähtiä ja tutkimme niiden yhdistelmiä, voimme hyödyntää arkkityyppejä ymmärtääksemme tähtiä paremmin. 


Yhdistelemällä arkkityyppejä, voimme kuvitella niin myönteisiä, kuin kielteisiäkin yhdistelmiä ja hahmotamme mahdollisen tuloksen paremmin.


Esimerkiksi tähtiyhdistelmä 1-2 on varsin tunnettu ns avioerotähtinä. Jos kuvittelemme saman katon alle Kapteeni Haddockin ja Pohjan akan, niin avioero on helppo ymmärtää. Myöskään Nuuskamuikkunen ei jaksaisi pitkään Pohjan akan seurassa.


Toisena esimerkkinä voisin kuvailla vaikka tähtiyhdistelmää 3-7, joka tunnetaan myös ryöstö-yhdistelmänä. Kun molemmat tähdet ovat epäajankohtaisia, ne ilmentävät varsin helposti kielteisiä piirteitään. Kuvitelkaapa vaikka Aku Ankka ja Milla Magia samaan huusholliin. Aku rehtinä, mutta höynäytettävänä kuumakallena ja Milla katalana kettuna aiheuttavat pahimmillaan melkoisen sopan!


Kun opit tuntemaan lentävät tähdet paremmin, keksit itsekin arkkityyppejä ja voit viihdyttää itseäsi tulkitsemalla tähtiyhdistelmiä arkkityyppien kautta.


Puhuttaessa lentävistä tähdistä ja arkkityypeistä, voimme leikitellä ja jopa hullutella ajatuksilla. Mutta ei kannata unohtaa, että lentävät tähdet todellakin edustavat qi' tä, energiaa ja vaikuttavat meihin. 


Me emme muutu Aku Ankaksi, sen enempää kuin nauravaksi Buddhaksikaan, mutta saatamme tunnistaa käytöksessämme näitä arkkityyppisiä piirteitä. Silloin kun koemme piirteet epätoivotuiksi, niin tilan qi' tä on syytä tasapainottaa. 


 - Paula -   






  
































sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Tähdet, tähdet; lentävien tähtien henki


Lentävien tähtien henki



Linnunrata



Fengshuita ei voi kuvailla yksinkertaisesti; vielä haasteellisempaa on kuvailla näkymättömien voimien ominaisuuksia. San Yuan koulukunnan lentävät tähdet huomioidaan myös ns länsimaisessa New Age fengshuissa, pyrkimyksenä hyödyntää vuositähtien luoma qi. Jotta siitä olisi hyötyä, tulisi edes alkeellisesti ymmärtää lentäviin tähtiin liitettävät merkitykset, symboliikka ja attribuutit.


Lentävät tähdet asettuvat luoshu-kaaviossa määrätyn kaavan mukaan ja saman kaavan mukaan "lentävät" tai siirtyvät eteen- tai taaksepäin. 


Kiinalainen luoshu, tai usein länsimaisittain kutsuttu "fengshui-kartta" tai "fengshui energia-kartta", on meidän länsimaalaisten näkökulmasta katsottuna ylösalaisin. Etelä on ylhäällä, itä vasemmalla, pohjoinen alhaalla, sekä länsi oikealla. Tässä on oltava erittäin tarkkana, sillä ilmansuunnat menevät herkästi sekaisin!


Luoshun ilmansuunnat ja lentävien tähtien lentokaavio




Luoshun numerot, eli lentävät tähdet, ovat johdettu Otavasta ja kukin tähti, eli numero, omaa tähteen yhdistetyn trigrammin piirteitä. Poikkeuksena tähti 5, jota kutsutaan 5 Keltaiseksi. 


Lentävät tähdet Otavassa


Ilmaistessani lentävää tähteä, käytän # -merkkiä numeron edessä. Käytäntö on vakiintunut kansainvälisesti, joskin eroavaisuuksiakin löytyy. Numerointi on helpompaa, kuin pitkien ja hankalien nimien käyttö.


Kuvakaappauksen osa wikipediasta: Lentävien tähtien 
nimet Otavassa ja Luoshussa

Numeroiden taika



Tànláng , suomeksi Ahne susi, Yksi-valkoinen # 1



Sembawangin uiva telakka yöllä, Singaporen salmessa edustaa # 1


  • Ylevyyden tähti
  • Liitetään veden elementtiin ja pohjoisen ilmansuuntaan
  • Omaa trigrammin Kan ☵, eli Vesi piirteitä
  • # 1 liitetään hyvään maineeseen, arvostettuun asemaan, ylevään ja oikeamieliseen käytökseen
  • Vesielementin myötä liittyy paitsi viisauteen ja älykkyyteen, mutta myös tunteisiin ja ajatuksiin
  • Kuvaa resursseja ja saatavilla olla apua
  • Edustaa keskimmäistä poikaa ja vastuuta karttavaa miestyyppiä
  • Kehon osista ja elimistä mm korvat, munuaiset, miesten sukupuolielimet liitetään # 1
  • Kielteisiin piirteisiin liittyy vaara, synkkyys, hyväksikäyttö, riippuvuudet ja huonomaineisuus
  • Vesielementtiin liitettävät attribuutit: merenkulku, satamat, turismi, tehtaat, ilotalot, kalakasvattamot, logistiikka, lehtiala jne



Jùmén, suomeksi Suuri portti, Kaksi-musta # 2



Viljavainiot ja viljat edustavat # 2

  • Liitetään maan elementtiin ja lounaan ilmansuuntaan trigrammin Kun ☷, eli Maan tavoin
  • Maaelementin myötä yhdistetään varsinkin maahan sidoksissa olevaan omaisuuteen, kuten kiinteistöihin, maa- ja metsäomaisuuteen, sekä passiivisesti tuottavaan omaisuuteen kuten royaltit tai osingot
  • Pyrkii säilömään, akkumuloitumaan ja kerryttämään yhtä lailla konkreettisia kuin abstraktejakin asioita
  • Vakaa, hidas ja puntaroiva tähti
  • Kehon osista edustaa vatsaa ja ruoansulatusjärjestelmää, sekä naisten sukupuolielimiä
  • Edustaa matriarkkaa ja naisen valtaa, sekä iäkkäämpiä naisia, emäntää ja valtiatarta
  • Kielteiset piirteet rajoittuvat pitkälti sairauksien ilmentämiseen, mutta kielteisessä mielessä edustaa myös saituutta, ahneutta, sekä tavaraan sairaalloista kiintymistä.
  • Attribuutit: kiinteä omaisuus, kiinteistökauppa, antiikki, osakkeet ja pörssit, perinteiden vaaliminen, keittotaito, nautaeläimet ja navetat, varastot, viljat ja juurekset jne. 



Lùcún, suomeksi Säästetty palkka, Kolme-jade # 3



Jääkiekko edustaa voimaa ja nopeutta vaativana lajina hyvin # 3
Kuvalähde: https://yle.fi/urheilu/3-9622666

  • Palkkioiden tähti
  • Edustaa elementtiä puu, sekä ilmansuuntaa itä
  • Omaa samoja piirteitä kuin trigrammi Zhen ☳, eli Ukkonen
  • # 3 on aktiivinen, eteenpäinpyrkivä, kärsimätön, elinvoimainen ja uskalias
  • Urheilijoiden ja riskinottajien tähti
  • Edustaa vanhinta poikaa, vallanperijää, sekä valtaapitävän haastajaa
  • Kehon osista mm maksa, raajat sekä lihakset lukeutuvat # 3 alaisuuteen 
  • Kielteisiin piirteisiin lukeutuu aggressiivisuus, haastavuus, kiivaus, riidanhaluisuus, sekä petturuus
  • Attribuutit: militaria, poliisi, urheilujoukkueet, korkean riskin ammatit, urheiluvalmentajat, hevoset sekä kulkuneuvot jne



Wénqū, suomeksi Kirjallinen käyrä, Neljä-vihreä # 4



Svenska Akademin jakama Nobelin kirjallisuuspalkinto edustaa # 4
Kuvalähde: https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6946385


  • Akateeminen tähti
  • Edustaa puu-elementtiä, sekä ilmansuuntaa kaakko trigrammin Xun ☴ , eli Tuulen tavoin
  • # 4 liitetään oppineisuuteen, kauneuteen, akateemisiin saavutuksiin, kirjallisuuteen ja yleisesti luovuuteen
  • Auttaa sivistävissä, taiteellisissa ja luovissa pyrkimyksissä
  • Kehon osista # 4:ään liitetään reidet ja pakarat, sekä hiukset
  • Kielteisiä piirteitä edustaessa kuvastaa uskottomuutta, huikentelevaisuutta, päättämättömyyttä ja saamattomuutta, sekä skandaaleja
  • # 4 liitetyt attribuutit: yliopistot, kirjakaupat, painotalot, taidehallit, musiikkitalot, hiussalongit, koulut ja lukiot jne



Liánzhēn, suomeksi Turmeltumaton, Viisi-keltainen # 5



Kielletty kaupunki näyttelystä Vapriikissa kuvattu 
Taivaan pojan, eli Kiinan keisarin asu.



  • Edustaa keskustaa ja elementtiä maa, ei liitetä mihinkään trigrammiin 
  • Edustaa keisaria ja korkeinta valtaa
  • Epäajankohtaisena tähtenä katsotaan yleisesti ottaen kielteisenä tähtenä, jota tulisi välttää
  • Kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta; häiriintyy herkästi erityisesti maan rikkomisesta
  • # 5 piirteisiin kuuluu lahjomattomuus, oikeamielisyys, ankaruus, epäajankohtaisena liitetään usein katastrofeihin, kuten maanjäristyksiin, tulivuorenpurkauksiin ja maavyöryihin jne
  • Muiden maa-tähtien tavoin kartuttaa ainetta ja energiaa, on luonteeltaan pysähtynyt ja ärtymystä patoava, taipuvainen tyranniaan, sekä alistamiseen
  • Voidaan rauhoittaa esittämällä metallia; erityisesti metallin äänet tehokkaita


Wūqū, suomeksi Sotaretki, Kuusi-valkoinen # 6



Marsalkka Mannerheim edustaa paitsi sotapäällikkönä, myös tasavallan
 presidenttinä ja ylimpänä auktoriteettina # 6
Kuvalähde: http://suomenpresidentit.fi/mannerheim/

  • Uratähti
  • Arvovallan, johtajuuden ja statuksen tähti
  • Liitetään metalli-elementtiin ja ilmansuuntaan luode trigrammin Qian ☰, Taivaan tavoin
  • Ilmentää kykyä toimeenpanna ja suorittaa tehtäviä, delegoida, ratkaista ongelmia sekä ohjata
  • Liitetään Sotataidon tähden jalompiin piirteisiin; vastuulliseen päätöksentekoon, strategisiin kykyihin, hyvään johtajuuteen
  • Edustaa perheen päätä, isää, ylintä vallanpitäjää
  • # 6 liitetään kehonosista ja elimistä mm päähän ja aivoihin
  • Kielteiset piirteet ilmenevät lähinnä yksinäisyyden tunteina, erakoitumisena, masennuksena, sekä pään alueen erilaisina sairauksina ja vammoina
  • Attribuutit: ministeriö, johtoportaan toimisto, senaatti, esikunta, presidentti, pankinjohtaja, piispa, rehtori, toimitusjohtaja jne



Pòjūn, suomeksi Armeijan tuho, Seitsemän-punainen # 7



Kari Suomalaisen pilapiirros edustaa paitsi karikatyyrina, 
myös sisällöltään # 7. Kuvalähde: Hommaforum


  • Kommunikoinnin tähti
  • Tunnetaan myös Murtuneena sotilaana, merkiten rintamakarkuria tai petturia
  • Liitetään metalli-elementtiin ja lännen ilmansuuntaan, trigrammin Dui ☱, eli Kosteikon tavoin
  • Edustaa kommunikointia, hauskanpitoa ja ns puhetyöläisiä
  • # 7 edustaa nuorinta tytärtä, flirttailevia nuoria naisia ja noitia
  • Liitetään instrumentteja käsitteleviin henkilöihin, kuten kirurgeihin, teurastajiin, hammaslääkäreihin, mutta myös muusikoihin, astrologeihin, kevytkenkäisiin naisiin, asianajajiin ja ennustajiin
  • Epäajankohtaisena tähtenä esittää herkästi kielteisiä piirteitä kuten juoruilua, mustamaalaamista, petturuutta, varkauksia ja ryöstöjä, loukkaantumisia teräaseista jne
  • Tähteen liitettävät attribuutit: aseet ja veitset, hampaat ja hammashoitolat, armeija, puolisotilaalliset ryhmittymät, teurastamot, musiikki- ja tanssistudiot, tanssiravintolat, musiikkiklubit, tietokoneet ja tietokonepelit, pelihallit, uhkapelit jne 



Zuŏfǔ, suomeksi Vasen avustaja, Kahdeksan-valkoinen # 8



Buddhalle omistettu pagoda Langzhongissa, 
korkealla vuorella edustaa # 8


  • Menestyksen tähti
  • # 8 on aikakauden 2004-2024 hallitsija ja suotuisin tähti
  • Edustaa maata ja ilmansuunnista koillista, kuten trigrammi Gen ☶, eli Vuori
  • Poikkeuksellisen suotuisa tähti myös epäajankohtaisena
  • Kehon osista liitetään pieniin luihin, kuten sormiin ja käsien ja jalkojen niveliin, selkään ja selkärankaan, sekä nenään
  • Tähti on vakaa, hidas ja hyväntahtoinen, sekä rakastaa luontoa ja eläimiä
  • Vauraustähtenä edustaa muiden maatähtien tavoin maahan sidottua vaurautta, joka karttuu hitaasti 
  • # 8 arvostaa kovaa työtä ja ponnisteluita niin vaurauden, kuin itsensä kehittämisen eteen
  • Tähti 8 edustaa nuorinta poikalasta, sekä yleisesti lapsia, teinejä ja mieleltään viattomia ihmisiä
  • Kielteisiä piirteitä ilmaisee usein kohdistamalla loukkaantuneisuutensa lapsiin; erilaiset jalka-, nilkka- ja sormivahingot ovat yleisiä, vakavammissa tapauksissa selkäkivut
  • Attribuutit: temppeli, munkkiluostari, erakko, yksinäinen talo, eristäytyneisyys, luonnon eläimet, kivet ja kalliot, yksinäinen vaeltaja, polku, tie, portaat, korkealle sijoitettu varasto, hauta, vanki jne



Yòubì, suomeksi Oikea avustaja, Yhdeksän-violetti # 9 



Mariah Carey poseeraa Walk of Famella, edustaen # 9
Kuvalähde: http://www.informationng.com/2015/08/finally-mariah-carey-gets-star-hollywood-walk-fame-photos.html

  • Inspiraation tähti
  • Edustaa elementtiä tuli ja ilmansuuntaa etelä, kuten trigrammi Li ☲, eli Tuli
  • Tulevaisuuden hallitseva tähti 2024-2044
  • Edustaa inspiraatiota, ideoita, luovuutta, korkeampaa tietoisuutta, hyviä ihmissuhteita, sekä iloisia tapahtumia
  • # 9 edustaa myös mainetta, suosiota, valovoimaa, lahjakkuutta, kauneutta sekä hohtoa
  • Auttaa löytämään inspiraatiota, selkeyttämään ajatuksia, se motivoi ja auttaa löytämään intohimoa tekemiseen ja ihmissuhteisiin, sekä auttaa itseilmaisussa
  • Kehon osista liitetään sydämeen ja silmiin
  • # 9 edustaa keskimmäistä tytärtä ja esiintyviä naisia
  • Liittyy markkinointiin, muotialoihin, elokuva-alaan, julkisuuteen ja näkyvyyteen, uralla etenemiseen
  • Kielteiset piirteet ilmenevät ailahtelevaisuutena, kateutena, ilkeämielisyytenä, silmä- ja sydänsairauksina, uranäkymien hiipumisena, alakulona ja toivottomuutena
  • Attribuutit: aavikko, taistelukenttä, kuuma alue, voimakas valaistus, esiintymislava, elokuvatähti, teatteri, muotilehti, kauneussalonki, muotisuunnittelija, tulisija, majakka, palolaitos, aurinko, taiteilija jne



Lentävien tähtien henget voidaan nähdä arkkityyppeinä, jotka vaikuttavat meihin ihmisiin.


- Paula -




Minne tähdet lentävät?


 Lentävät tähdet fengshuissa



Linnunrata



Olen aiemmin kertonut käyttäväni fengshui-työssäni ensisijaisesti menetelmää, jota kutsutaan lentäviksi tähdiksi. Menetelmä on hyvin monimutkainen matemaattinen kaavio, joka tuottaa koodisarjoja, joita taitava tulkitsija osaa lukea suhteessa yksilöön ja suhteessa ulkoiseen ympäristöön. Nämä koodisarjat kuvailevat suljetussa tilassa ilmapiiriä, joka voi vaihdella paljonkin eri aikoina ja eri puolin rakennusta, koska ovat aikaan sidotut. Tässä kirjoituksessa avaan hiukan salaperäisyyden verhoa, joka peittää lentäviä tähtiä.



Huomio: Tämä artikkeli on suunnattu fengshuita jo hiukan harrastaneille, eikä se avaudu helposti vasta-alkajalle. 

Lentävät tähdet kuulostavat varsin eksoottisilta, mitä eivät suinkaan ole. Kyse ei ole mistään fyysisestä tähdestä, joka lentelee ympäriinsä tilassa, vaan tähti sanalla kuvataan qi' tä, eli tilan ilmapiiriä.



Lentävät tähdet Otavan tähtikuviossa merkitty # ja tähden numero



Tähti sanan alkuperä on Otavassa, josta nämä lentävät tähdet ovat johdettu. Kukin tähti on nimetty ja niihin on liitetty piirteitä baguan trigrammeista. Yksinkertaisuuden vuoksi se kaikki informaatio on koodattu ja muunnettu numeroiksi.


Bagua



Kuningas Wenin järjestys, eli omaksuttu bagua (ns Houtian bagua)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bagua#/media/File:Trigrams.jpg



Bagua merkitsee kahdeksaa guaa, eli kahdeksaa trigrammia. Bagua-sanaa käytetään useimmiten väärin, varsinkin New Age (ns länsimaista) fengshuita harjoittavien taholta. Bagua kuvaa suunta missä jokin trigrammi vaikuttaa tai sijaitsee. Lentävät tähdet eivät sijaitse baguassa. Trigrammit ja lentävät tähdet eivät ole myöskään sama asia.




Trigrammit ovat äärettömän vanha tapa luetteloita ja luetella maailman kaikki asiat ja ne on johdettu taijista ja Yijingistä. Trigrammit liitetään baguan ilmansuuntiin ja näin baguan ilmasuunnat ovat saaneet yksinkertaistetut merkitykset.


Luoshu



Kuva wikipedia: Historiallinen Luo-joen kaavio, eli luoshu



Moni sekoittaa luoshun ja baguan ihan tiedon puutteessa. Länsimaisessa New Age fengshuissa sekoitetaan usein bagua ja luoshu ja nimetään lopputulos "fengshui kartaksi" ja annetaan kullekin lohkolle olemattomia merkityksiä, jotka ovat johdettu Houtian-baguan trigrammeista. 



Bagua kuvaa staattista ilmansuuntaa, luoshu kuvaa dynaamista qi' tä tilassa. Lentävät tähdet eivät lennä baguassa, vaan luoshussa. Tämä on erittäin tärkeä ymmärtää.


Bagua kuvaa ilmansuuntaa, luoshu kuvaa ilmansuunnassa sijaitsevan tilan qi' tä.


Baguan ja luoshun ero on vaikeasti hahmotettava useimmille; baguaa voi verrata tietokoneen laitteistoon, tai runkoon. Luoshua voi verrata käytettyyn ohjelmistoon, tai menetelmään. Bagua on ikään kuin lautanen ja luoshu on ruoka sillä lautasella. 


Luoshua kutsutaan myös taikaneliöksi. Lentävät tähdet, eli trigrammeista johdetut numerot, sijoitetaan ruudukkoon. Kun lasket ruudukkojen sivujen summan, se on kullakin sivulla 15. Tästä syystä luoshua kutsutaan taikaneliöksi.



Luoshu kaavio, eli nk taikaneliö



Lentävät tähdet "lentävät" tai siirtyvät ruudukossa määrätyn kaavan mukaisesti, joka on johdettu Otavan liikkeestä taivaankannella. Tähdet voivat lentää eteenpäin, tai taaksepäin, mutta vain kaavion mukaisesti.


Vuoden, kuukauden ja päivän qi



Koska lentävät tähdet ovat aikaan sidotut, voimme tulkita kussakin ilmansuunnassa eri aikoina vaikuttavaa qi' tä. Nämä lentävät tähdet (eli qi) kommunikoivat keskenään, luoden jopa uutta qi' tä.


Kutakin vuotta hallitsee vuorollaan yksi tähti. Se tähti lentää luoshun keskustaan ja ohjaa muiden tähtien liikkeitä keskustasta käsin. Keskustan tähti toimii siis lähinnä liikenteenohjaajana. Keskustähden virka on nimellinen ja vain vuodeksi kerrallaan.



Luoshua ja lentäviä tähtiä ei tule sekoittaa Yhdeksän Tähden Ki' hin, joka on yksi astrologista menetelmistä!


Samalla tavoin kutakin kuukautta ja päivää, tai jopa tuntia, ohjaa eri tähti. Lentävät tähdet muodostavat siis kerroksellisen järjestelmän, jossa voidaan käyttää tai aktivoida valittuja kerroksia qi' tä. Siksi lentäviä tähtiä kuvaillaan moniulotteiseksi menetelmäksi.


Lentävät tähdet sijoittuvat kerroksittain aikaan luoden 
kolmiulotteisen kokonaisuuden

Lentävät tähdet edustavat qi 'n henkeä ja omaavat runsaasti inhimillisiä piirteitä



Koska lentävät tähdet ovat aikaan sidotut, eri tähdet osoittavat eri aikoina eri piirteitä. Kaikilla tähdillä on sekä myönteisiä, että kielteisiä piirteitä. Mitä piirteitä tähdet esittävät, riippuu tähden ajankohtaisuudesta, ympäristöstä, sekä tilassa vaikuttavasta ihmisestä.


Tähdet (eli qi) kommunikoivat keskenään, muodostavat suhteita ja liittoja, tai ottavat yhteen ja nahistelevat. Ja se kaikki vaikuttaa meihin ihmisiin, sillä me olemme ajan näiden energioiden vaikutuksen alaisia. Siksi tilan qi' n diagnosointi kertoo paljon myös ihmisen hyvinvoinnista.


Jos tilaa hallitsee riitatähdet, ihmiset kokevat ärtymystä ja riitelevät herkästi. Jos tilaa hallitsee kunnianhimoiset tähdet, ihmisten kunnianhimo herää. Jos tähdet elävät harmonisessa liitossa, ihmiset kokevat ihmissuhteensa tasapainoisina. Mitä pidempään ihmiseen kohdistuu jokin energia, sitä voimallisempi vaikutus.


Entä päinvastoin? Jos ihminen kokee alati tyytymättömyyttä ja kiukkua, voiko sen tunnistaa myös tähdistä? Kyllä voi! Ja näitä vähemmän hyviä energioita voi myös manipuloida. Määrättyyn pisteeseen asti. 


Ensisijaisen tärkeät ovat ulkoiset muodot, koska ne vaikuttavat lentävien tähtien "käytökseen" ja siihen, kuinka qi' tä voidaan manipuloida.


Lentäviä tähtiä on 9, jotka edustavat kukin yhtä trigrammia, lukuunottamatta tähteä 5 Keltainen, joka edustaa keskustaa. Kuten trigrammitkin edustavat eri elementtejä, myös tähdet edustavat eri elementtejä ja näihin elementteihin liitettyjä piirteitä ja asioita.



Wuxing
Lentävät tähdet jaotellaan viiden elementin mukaisesti



Seuraavassa kirjoituksessani kerron enemmän lentävistä tähdistä, niiden ominaisuuksista ja piirteistä ja niihin liitettävistä attribuuteista. Kirjoituksen voi lukea TÄSTÄ.


- Paula -



Epätodelliset sokeritoppavuoret Li-joen varrella
Li-joelta epätodellinen näkymä karstivuoristoon, Guilin, Kiina